Jonkun hetken mentyä tartun jälleen toverini kampaan ja naputan alas:
— Minä suhtaudun hyvin optimistisesti meidän suomalaisten kohtaloon.
— Niin minäkin, — kuuluu Vuoksen vastaus.
— Uskon, että me ennen pitkää kaikella kunnialla pääsemme tästä pinteestä.
— Sellainen usko minuunkin on juurtunut.
Siihen päättyy keskustelumme tällä kertaa ja mieli keveänä käännyn minä juttelemaan toverini kanssa. Meidänkin keskustelumme johtuu sotaan.
— Saksalainen pieksää meikäläisiä joukkoja, — selittää toverini naurusuin.
Kun en heti tajua hänen sanojaan, esittää hän asian havainnollisesti.
Nyrkkiään näyttäen sanoo hän:
— Tämä saksalainen, — sekä takapuoltaan viitaten: — tämä venäläinen.
Sitten alkaa hän nyrkillä huitoa itseään takapuolille, kiemurtelee sitä tehdessään ja huutaa: aj-aj-aj!