Valaistukseksi sille asianhaaralle, että hän nauravin ilmein saattaa esittää tällaista asiain tilaa, lausuu hän lopuksi:
— Ja tämä hyvä, sitä pikemmin tulee vallankumous.
Mikä nuhteeton revolutsionääri sinä, kunnon toverini, oletkaan! Sanasi ja eleesi ovat saattaneet minut kerrassaan hyvälle tuulelle, niin että minun on pakko pistää käteni sinun kainaloosi ja siten alamme me vilkkaasti jutellen kävellä edestakaisin.
Sitä tehdessämme pysähdymme sattumalta toisessa peränurkassa olevan pienen jumalankuvan eteen. Se on kämmenen levyinen laatta, jossa venäläiskorean läkkikehyksen keskellä näkyy himmeälle metallipohjalle kuvattu Kristuksen pää orjan tappurakruunuineen.
— Haroshij tshelavjek — hyvä mies, — virkkaa toverini kuvaa tähystäessään.
— Revolutsionääri? — lisään minä kysyvästi.
— Da, — vastaa toverini vakuuttavasti, mutta silmää samalla kuitenkin minua hiukan epäluuloisesti.
— Navjerna, — vakuutan minä, — sillä ajoihan hän kerran temppelistä, juutalaisten pyhästä sijasta, ruoska kädessä ulos joukon keinottelijoita ja poroporvareita…
Tuo raamatun kertomus näkyy olevan toverilleni tuntematon ja mielenkiinto täydessä vireessä pyytää hän minua esittämään sen lähemmin. Tehden tapauksen hänelle niin havainnolliseksi kuin mahdollista ryhdyn minä kertomaan:
— Temppeliin, jossa piti totuutta julistettaman, oli kokoontunut rahakeinottelua harjottamaan joukko kansan painajaisia ja byrokraatteja, sellaisia kuin Purishkevitsh, Rasputin, Trjepof, Seyn…