Ruvettuani saamaan vankilan kirjastosta saksankielisiä teoksia, pistivät kirjastonhoitajat niiden joukkoon vielä silloin tällöin suomalaisenkin kirjan. Niinpä saan muun muassa Minna Canthin "Agneksen". Siinä on paitsi tavallisia pistemerkintöjä myöskin neulankannalla reunoihin ja lukujen loppuihin kirjotettuja lauseita. Ne ovat tuttuja huligaanirivouksia, jotka on kirjotettu kömpelöllä ja tottumattomalla käsialalla. Nämä löydöt, joita aluksi ryhdyn niin suurella mielenkiinnolla tarkastamaan, saavat mieleni alakuloiseksi ja tympeäksi.
Kirjottaja on ollut kyllin rehellinen — tai tuhma — pannakseen eräässä kohti koko nimensä vuodatustensa alle, mainiten vielä lisäksi olevansa Kivennavalta kotoisin. Olen vakuutettu, ettei hän kuulu meidän valtiollisten vankien joukkoon, sillä tiedän jo, että Shpalernajassa on myöskin suomalaisia rikollisvankeja — miehiä, jotka Pietarissa työssä ollessaan tai muuten Venäjällä retkeillessään ovat joutuneet rikoslain kanssa tekemisiin. Toveriltani olen kuullut, että kerran oli sotaoikeuden istunnossa yht'aikaa hänen kanssaan muuan raa'asta ryöstömurhasta syytetty Pietarin suomalainen ja kerran kävelyllä ollessamme osotti hän minulle erästä pihalla työskentelevää rikosvankia, joka niinikään oli suomalainen.
Mutta paitsi sitä harmia, jonka mokoman "tervehdyksen" saaminen samassa kadotuksessa olevalta kansalaiselta aiheutti, jouduin tuon jätkämäisen hengenpurkauksen takia vielä suoranaisemminkin kärsimään.
Palautetut lainakirjat tarkastetaan aina ennen uutta lainaamista, jolloin lehtien repimisestä, likaamisesta tai kirjottelemisesta joutuu asianomainen lainaaja tilille. Nähtävästi ei "Agneksen" reunoissa olevia lauseita ole edellisessä tarkastuksessa huomattu, koska niiden päälle ei ole liimattu puhdasta paperia, kuten tavallista sellaisissa tapauksissa. Mutta kirjan minulta palatessa pistävät "Agneksen" lisäykset tarkastajan silmään ja niinpä ilmestyy koppiini kirjastonvartia, iäkäs, pieni ja laiha äijänkääkkyrä, jonka jalat ovat kuin lyijykynät ja jonka sinertävää naamaa koristaa puolentuuman pituinen harmaa parransänki ja luonnottoman suuret nenäkakkulat. Hän osaa samanlaista vastenmielistä "tshuhnasuomea" kuin osastonvartiakin ja näyttäen minulle "Agnesta" tiuskasee hän ohuella, vinkuvalla äänellään:
— Shie kiruttanut tähän!
— En ole, vaan kirjotukset olivat siinä jo kirjan saadessani.
Tähän piipittää äijä, että minä valehtelen, ja että kirjat tarkastetaan joka kerta läpi.
— Onhan tähän sitä paitsi kirjottaja pannut nimensä alle, — väitän edelleen ja haen "Agneksesta" esille asianomaisen kohdan.
— Shie ihe kiruttanut väärä nim'! — huutaa äijä.
— Mutta näettehän, että se on kokonaan toisenlaista käsialaa kuin minun, — sanon tuskastuneena ja viittaan omaan käsikirjotukseeni, joka on edessämme pöydällä.