Miehissä lähdetään nyt kylää kiertämään ja "aseita takavarikoimaan". Melkoinen joukko vanhoja revolvereja, haulikoita ja muita viattomia metsästyspyssyjä saadaankin saaliiksi ja kuljetetaan työväentalolle. Revolveri ohimolla tiukataan vangeiltakin missä heidän aseensa ovat kätkössä. Varsinkin pidetään lujalla nimismiestä, jonka hieno gentlemanniolemus omituisella tavalla ärsyttää "kansaa". Hulikaanilauman keskellä saa hän marssia kotiinsa näyttämään mihin aseet on kätketty.
— Ettekö te kerralla usko, kun minä sanon, että minulla ei ole mitään aseita kätkössä! — tulistuu lopulta nimismies ja polkee jalkaa.
— Elä huuda, perrr…!
— Enkö minä saa omassa talossani tehdä mitä tahdon!
— Et, jumalaut', saakaan, nyt onkin kansalla valta! — ja nimismiestä kohti ojennetaan pari kivääriä, samalla kuin johtaja häristää hänelle nyrkkiään. —
Se on hieno ja viihtyisä koti anttiikkisine huonekaluineen, soittokoneineen ja monine tauluineen. Mikä nautinto tarsia huoneesta huoneeseen, myllertää aseiden etsimisen varjolla kaikki nurin sekä tyrkkiä pois tieltään hentoa ja säikähtynyttä talon rouvaa. Ja kun he ovat niin armollisia, että suostuvat tuon rouvan pyyntöön saada tarjota miehelleen ruokaa ennenkuin raahaavat hänet jälleen pois, niin mikä nautinto nimismiehen asettuessa ruokasaliin syömään, ryhmittyä kivääreineen saman pöydän ympärille sekä höystää talon herran ateriaa naurunhörinällä ja rivoilla huomautuksilla herraskaisten "pöytäoorningista". Taulun täydentää eräs toveri, joka apteekintippoja runsaasti nautittuaan on nukahtanut tuolilleen: kivääri on kädestä heltiämäisillään, kuorsaava pää on painunut rinnalle ja otsatukka valahtanut riipuksiin.
Illalla pannaan työväentalolla toimeen orgiat. Apteekista pakkoluovutetaan tenttua, hanuri alkaa räikkyä ja ryssän käsipuolessa kiikkuvat kevytjalkanaikkoset. Ja että riemu oikein riemulle remahtaisi, talutetaan sivuhuoneesta kahlehditut vangit tanssisaliin ja kuljetetaan hitaasti ympäri salia. Nartti on tentusta ja tästä ihanasta "kansanvallasta" haltioissaan.
— S—nan sonni! — kiljasee hän ja karkaa käsirautoihin kytkettyä nimismiestä kurkusta puristamaan.
"Porin Kalle", laajalti kuuluisa roisto, sekä jotkut muut Kokkolasta tulleet hulikaanit alkavat vaatia, että juhlatunnelman korotteeksi muutamia vangeista tapettaisiin. Edes parikaan. Siihen ei ryssäin johtaja kuitenkaan tällä kertaa anna suostumustaan. Niin jatkaa "kansa" jubileumiaan ilman, verta, pelkän tentun vuodatuksella. Kiitollisuutensa osotukseksi luovuttaa Tossava syrjävaimonsa tavarisseille. Vastalahjaksi tavarisseilta jää inhottava veneerinen tauti, joka pian leviää paikkakunnan hulikaaniseurakunnassa, niin että viranomaisten myöhemmin täytyy heitä joukottain passittaa lääninsairaalaan.
Niin, tässä on selostettu vain monias pieni kohtaus siitä laajasta näytelmästä, joka proletariaatin voittokulun yhteydessä näyteltiin Suomen kansalle marraskuulla 1917 ja jota monin verroin ja värikylläisempänä jatkettiin talvella 1918.