— Poikapahan on sittekin ja niin tukevasti tehtykin, että pois tieltä!
Pienokainen äännähti pari kertaa, mutta varustausi sitten elämänsä ensi kamppailusta väsähtäneenä uinahtamaan, Leenan palatessa kahvipannua hoitelemaan.
Muori ja miehet olivat suu auki tuijottaneet Leenaa ja hänen kääröääu, ja kesti vieläkin hetken, ennenkuin muori pääsi siunailun alkuun ja kykeni lähestymään kääröä. Ja täytyihän sinne luonnollisesti mennä miestenkin kurkistamaan ja sitten: — turkasen laillako se siinä välissä kerkesi! ja: — noinko se akkaväeltä käykin helposti? Mutta siihenpä väittikin Leena, kuppeja pöydälle asetellessaan, ettei se joka akalta sentään niin liukkaasti käynyt.
— Vaan tokihan tuosta nyt täytynee lapsivuoteeseen paneutua, —- epäilivät miehet.
— Hui, hai, ei tässä ole kummemmistakaan joudettu sairastelemaan, — vastasi Leena ja toista säärtään ojentaen teki toisen kantapäällä niin komean ympäripyörähdyksen, että hame viisti ilmaa kuin levitetty pyrstö.
Oliko se sitten ihme, jos Peltolan Janne, hidastuumainen mies, joka koko ajan oli pysynyt vaiti ja ihmetellyt, otti vihdoinkin piipun suustaan ja hymähteli itsekseen, että onpas siinä koko elävä akaksi. Ja vieläkin pitempiin ajatuksiin sai Janne syytä vaipua, kun toiset miehet kahvia juodessa tiedustelivat lapsen isää ja Leena sen johdosta ylenkatseellisesti arveli, että kyllähän niitä isiä aina löytyy, kun vain on oikeita lapsentekijöitä… ja eläpäs tässä nyt pätö haarukoita kuin miehiä.
Niin, sellainen elävä se oli Leena.
Ja sitten hän yhytti suutari-Matin.
Matti oli jo harmaissaan oleva mies ja seisaalleen kuolleen vaimon leski — tahtoo sanoa: hänen avioliittonsa oli purkautunut noin vain omia aikojaan ja ilman mitään seremonioja siten, että vaimo oli huilannut maailmalle koskaan enää palaamatta.
Ilman mitään seremonioja tapahtui myöskin Matin ja Leenan yhteen liittyminen, siten vain, että Leena asettui yksiin leipiin Matin kanssa. Matti ei nimittäin suostunut pappilaan lähtemään eikä Leenakaan sitä niin kovin tärkeänä pitänyt.