"Mutta minkäpä sille tekee, kun ne joka paikassa, raadissa jos muuallakin, tuppaavat suuna päänä määräilemään, senkin pippurisaksat!" sanoi nyt Hannu.
"Voisivathan suomalaisetkin olla sävyisäimpiä heitä kohtaan eikä joka jutussa kiusaa tehdä, ja…"
Täti mietti ja jatkoi tuokion kuluttua varovasti:
"… ja ennen kaikkea sopisi ryhtyä lähempiin tekemisiin heidän kanssaan silloin kun tilaisuutta vain ilmestyy."
"Minkälaista tilaisuutta?" auttoi nyt Hannu tätiä luovimisessa.
"No, vaikkapa naimiskaupan tilaisuus."
"Onko tätiä kosinut joku saksalainen?" autteli edelleen Hannu, joka koetti nyt ottaa asian leikin kannalta, niin rauhattomaksi kuin hän itsensä tunsikin.
"Hyvänen aika, kuka tässä nyt minusta puhuu, vanhasta ihmisestä", — oli täti kiivastuvinaan, mutta huomasi sanoneensa sellaistakin, mikä ei asiaan sopinut ja alkoi peruutella:
"Vaikka kertakos sitä nyt neljänkymmenen iässä naimisiin mennään, mutta minäkö tässä nyt saksalaisille itseäni kaupittelemaan, pyh!"
"No mutta täytyyhän sitä jonkun uhrata itsensä, jos mieli naimisen kautta rakentaa sovintoa pippuriporvarien kanssa."