"Eihän sen silti mitään uhraamista tarvitse olla, jos menee naimisiin varakkaan ja kunniallisen saksalaisen kanssa. Varmasti ei Pietari vainajallakaan olisi mitään sitä vastaan, vaikka näkisikin esimerkiksi Kirstin ja nuoren Askenin naimisissa."
Nyt se oli melkein kuin sanottu ja täti hengähti helpotuksesta.
Syntyi lyhyt äänettömyys.
"Isä Äsken on minulta noin kautta rantain tiedustellut Kirstiä pojalleen", ilmotti täti.
"Miksei hän heti suoraan tiedustellut laivaa ja laskupuotia?" lausui Hannu katkerasti, joi oluen pohjaan ja löi kannun tavallista lujemmin pöytään. Täti katsahti häneen levottomasti ja varustausi siirtymään asian toiseen puoleen.
"Kyllähän minä tiedän, että Pietari vainaja toivoi sinusta ja Kirstistä parin tulevan, ja kyllä se tietysti minullekin aivan yhtä mieluista olisi, mutta…"
Hän pysähtyi ja mietti hetkisen, jatkaen sitten:
"Mutta minä olen tullut huomaamaan, että Kirstistä ei ole sinulle vaimoksi. Sinä tarvitset lujemman ja kokeneemman ihmisen kumppaniksesi."
Ikäänkuin välttääkseen sitä myrkyllistä vastausta, joka tuntui Hannun kielellä pyörivän, sieppasi täti tyhjän olutkannun ja riensi toiseen tupaan. Hetkisen kuluttua huusi hän porstuasta:
"Hannu, tulisit auttamaan minua, että saamme kellarista olutta.
Entinen on lopussa ja Vappu on juuri navetassa."
Yhdessä laskeusivat he etehisen perältä alas suureen kellariin. Täti kulki edellä kynttilä kädessä. Oluttynnyrien luo pysähtyessään virkkoi hän kuin jostakin mieleenjohtumasta: