Tätä sanoessaan viittasi hän kädellään ympäri kuin tulevaisuudessa ylenevän kaupungin piiriä osottaen sekä näytti tuuheiden kulmien suojasta hehkuvine silmineen niin juhlalliselta, että ympärillä seisovat kunnioituksesta vaikenivat.
Mutta kuningas Iivari tempausi irti vanhuksen sanojen luomasta lumouksesta ja päästi vihansa uudestaan valloilleen.
"Minä tahdon vielä ennen auringon laskemaa näyttää, kuka näillä rannoilla hallitsee!" huudahti hän uhaten ja soudatti itsensä takaisin laivalleen.
Kiiruusti varustausivat nyt hämäläiset taisteluun, mutta siitä ei tullut mitään, sillä kuningas Iivarin hetket olivat jo luetut. Noustuaan lohikäärmelaivansa keulakannelle näki hän kalliosärkällä, jonka viereen hänen aluksensa oli ankkuroitu, vanhan kasvatusisänsä Horderin seisomassa.
"Tule ja selitä minulle uneni, sillä suomalaisten tietäjä ei sitä osannut!" huusi hän vanhukselle.
"Sinun unesi on selvä ja sinä itse olet kohta astuva Helin, manalan jumalattaren, kartanoihin", vastasi Horder.
Kun he vielä olivat vaihettaneet muutamia kiivaita sanoja, julmistui kuningas siinä määrin Horderille, että hän syöksyi laivan reunan yli veteen päästäkseen mitä pikimmin kasvattajansa kimppuun. Horder syöksyi myöskin alas kalliolta ja molemmat he upposivat siihen paikkaan.
Silloin antoivat viikinkien päälliköt puhaltaa torviin ja kuningas Iivarin kuolema julistettiin koko sotajoukolle. Ja kun nyt enää ei ollut mitään syytä jatkaa matkaa Radbjartin maahan, varustausi laivasto palaamaan takaisin kotimaahan.
Tämän jälkeen kului lähemmäs kaksisataa vuotta, ennenkuin viikingit svealaisten kuninkaan Eerik Emundinpojan johdolla ilmestyivät Suomen rannoille. Silloin oli Tapo jo miespolvia maannut nurmen alla, mutta lukuisain tarujen sekä hänen opettamainsa taitojen kautta eli hänen maineensa vielä hämäläisten keskuudessa.
Päälliköntytär