Hämäläisten ja suomalaisten keskuuteen oli levinnyt tieto, että karjalaiset ovat ruvenneet liittoon Uudenlinnan venäläisten kanssa, jotka tunnustivat uutta, ristiinnaulittua jumalaa. Tätä piti suomalaisten päällikkö, Toivia Lietolainen, riittävänä syynä ruveta puuhaamaan sotaretkeä karjalaisten maahan. Hän sai käräjillä tahtonsa läpi, kun pohjoisten hämäläisten nuori heimopäällikkö, Hari Teljäläinen, joka oli saapuvilla käräjävuorella, ilmotti heimolaisineen lähtevänsä mukaan. Sotaretkelle päätettiin lähteä heti touonteon päätyttyä, että jouduttaisiin takaisin elonkorjuuseen.
Mutta Toivialla oli sotaretkeen yllyttäessään ainoastaan tekosyynä se, että karjalaiset olivat yhtyneet liittoon venäläisten kanssa. Yksinomaisena vaikkakin salaisena yllyttimenä hänellä oli toisaalta himo uusilla saaliilla kartuttaa entisiä rikkauksiaan, toisaalta toivo saada itselleen miehinen perillinen. Vanha tietäjä Tero oli näet uskotellut hänelle, ettei hänelle synny poikaa, ennenkuin hänen miekkaansa on kostuttanut kolmentoista vihollisen veri.
Tästä luvusta oli enää jälellä puolet, sillä kolme oli hän kaatanut silloin, kun suomalaiset lakkasivat maksamasta veroa svealaisten kuninkaalle Olaville ja surmasivat hänen veronkantajansa. Toiset kolme vihollista oli hänen miekkaansa langennut edellisellä sotaretkellä Uudenlinnan maahan, joten hänen siis vielä piti surmata kokonaista seitsemän. Sitten vasta hän oli saapa pojan, sillä hän ei tiennyt, että Tero oli hänen salainen ja katkera vihamiehensä, joka pelkästä pahansuopuudesta oli näin ennustanut, toivoen päällikön itse saavan surmansa ennenkuin oli ehtinyt kolmanteentoista.
Hari Teljäläisellä, liittyessään sotaretkeen, oli taasen vaikuttimena se, että hän oli saapunut kosimaan Toivia Lietolaisen tytärtä ja Toivia oli kallisten lunnaiden lisäksi vaatinut hänen koetustyökseen lähtemään mukaan karjalaisia vastaan. Ja saadakseen heimolaisensa paremmin taivutetuksi sotaretkeen oli Toivia vaatinut tulevan vävynsä jäämään heidän käräjilleen sekä siellä julkisesti ilmottamaan liittyvänsä miehineen suomalaisten yritykseen.
* * * * *
Toivia Lietolaisella oli yksi ainoa, kahdeksantoistavuotias tytär. Hänen maailmaantulostaan oli isä suuresti harmistunut sekä tulkinnut ylenkatseensa esikoisensa sukupuolta kohtaan sananlaskulla: "Tytär syntyi, tyhjä syntyi." Siitä syystä ei hän ollut huolinut antaa lapselleen nimeäkään. Vasta isompana oli päällikön tytär saanut sen naapureilta, jotka olivat alkaneet kutsua häntä hänen pukunsa mukaan Siniveraksi.
Siniverka ei ollut missään suhteessa toisten tyttöjen kaltainen ja sen vuoksi kylän vanhat vaimot ennustivat hänelle tavallista eriskummallisempaa kohtaloa. Hän oli luonteeltaan oikullinen, tulinen ja päättävä sekä vartaloltaan solakka ja notkea. Katkerana siitä, että oli syntynyt tyttönä, jota isä halveksi ja joka ajan tullen myytiin miehelle kuin kauppatavara, oli häneen aikaisin juurtunut viha vahvempaa sukupuolta kohtaan. Hän tahtoi olla yhtä etevä kuin hekin, ja kaksitoista-vuotiaana ratsasti hän aitojen ja ojien yli ja ampui jousella niin hyvin, ettei yksikään kylän pojista kyennyt hänelle vertoja vetämään.
Jo aikaisin oli alkanut ilmestyä kosijoita. Hänen ei ollut kuitenkaan tarvinnut piitata niistä mitään, sillä isä oli hänen puolestaan jakanut niille rukkasia, niistä kun ei yksikään ollut isän mielestä kyllin suurisukuinen ja rikas. Mutta nyt oli Teljän kaupungista tulitit sikäläisen vanhan heimopäällikön poika samalle asialle ja hänet oli isä hyväksynyt edellämainitulla ehdolla. Isä oli ilmottanut asian tyttärelleen sekä käskenyt hänen, ryhtyä myötäjäisiään valmistamaan, sillä häät piti vietettämän heti sotaretkeltä palattua.
Siniverka oli heti ensi näkemältä saanut syvän vastenmielisyyden Hari Teljäläistä kohtaan, sillä hän oli huomannut tämän silmissä salakavalan ja luihun ilmeen. Hän antoi Harin tuomat soljet ja rannerenkaat orjattarilleen ja sanoi uhmaten isälle, että hän ei ikinä lähde Hari Teljäläisen paremmin kuin kenenkään muunkaan vaimoksi.
"Vai niin, kanaseni", sanoi isä kylmän halveksivasti. "Sepähän nähdään."