Kotiin saapui hän vasta yösydännä ja siitä saamansa torat langettivat hänet jälleen tajuttomuuden tilaan.
* * * * *
Kivikansaan kuuluvia perhekuntia asusti vielä siellä ja täällä salojärvien rannoilla ja virtain varsilla. Heidän ja valkeiden muukalaistulokkaiden kesken vallitsi yhtämittainen, leppymätön taistelu. Kivikansa harveni ja tuli työnnetyksi yhä kauemmas entisiltä asuinsijoiltaan, jota vastoin valkoinen kansa lisääntyi ja eteni yhtä mittaa sisämaahan päin. Kivikansa koetti puolustautua viekkaudella ja salaväijytyksillä. Erään kerran oli heitä yhtynyt useampia miehiä, he hiipivät syksyisenä yösydännä siihen taloon, jossa Korri oli orjana, sekä sytyttivät sen useammasta kohti palamaan. Ne Korrin orjakumppanit, jotka kuuluivat heidän heimoonsa, pakenivat samana yönä ja liittyivät heimolaisiinsa.
Ärtyneet valkoiset kerääntyivät yhteen ja panivat toimeen perusteellisen vainoretken kivikansaa vastaan. Entiset orjat saivat julman kuoleman ja monet luolaperheet surmattiin sukupuuttoon. Hengissä säilyneet vetäytyivät entistä kauemmas erämaihin.
Korri avuttomuudessaan oli pysynyt kokonaan erossa näistä tapauksista. Ne jättivät hänen harmaaseen sieluunsa vain uuden kaamean muiston monien entisten lisäksi.
* * * * *
Mutta muukalaiset kävivät myöskin keskenään verisiä sotia. Itäisellä ilmansuunnalla asuvat, jotka kutsuivat itseään karjalaisiksi, tekivät tavan takaa ryöstö- ja hävitysretkiä lännessä asuvain sukulaistensa luo, jotka vuorostaan maksoivat samalla mitalla. Kerran taas saapuivat karjalaiset suurin joukoin sellaiselle retkelle. Monien muiden ohella yllättivät he senkin talon, jossa Korri kulutti harmaita päiviään. Talo ryöstettiin ja poltettiin, moni sen asukkaista sai surmansa ja Korrin sekä muutamia muita veivät viholliset mukanaan. Näiden vankien joukossa oli myöskin Sorjakorja.
Viikkokauden matkasivat karjalaiset vankeineen ja ryöstösaaliineen halki äärettömien salojen ja yli lukemattomien järvenselkien, kunnes saapuivat väkirikkaaseen karjalaiskylään suuren ja vuolaan virran äyräällä. Vangit tehtiin täällä orjiksi ja Sorjakorjakin sai otsaansa samantapaisen merkin kuin Korrillakin oli. Kumpikin saivat he jäädä raatamaan sen miehen taloon, joka oli johdattanut karjalaisia sotaretkellä.
Omituista, sydäntä kaivelevaa tyydytystä tunsi Korri sen johdosta, että Sorjakorja oli ylvääseen valko-otsaansa saanut samanlaisen merkin kuin hänelläkin oli. Lisäksi joutuivat he päivittäin raatamaan samoissa töissä. Toiset vangit olivat joutuneet orjiksi muihin taloihin ja kyliin, niin että Korri oli nyt Sorjakorjalla ainoa, mikä muistutti entisestä kodista. Se pakotti hänet synkässä surussaan lähentymään Korria, antautumaan jutteluun hänen kanssaan sekä olemaan hänelle ystävällinen. Suurempaa onnea ei Korri olisi voinut kuvitellakaan ja niin ottikin hän oloissa tapahtuneen muutoksen kokonaan päinvastaiselta kannalta kuin Sorjakorja.
Viimemainitun oli mahdoton mukautua uusiin oloihin. Hän kärsi ja kuihtui, ikävöiden alati omaisiaan.