Palattuaan vihdoin kotiin, otti hän emäntänsä mukaan ja lähti hänen kanssaan jalkaisin taivaltamaan Hattulaan. Kun he siellä olivat suudelleet pyhää ristiä ja hartaasti rukoilleen sen juurella, jatkoivat he matkaa Renkoon. Koska tämä oli viimeinen paikka, viipyi Matias kaikista kauvimmin polvillaan Pyhän Jaakopin kuvan edessä ja rukoili tätä apostoolista pyhimystä kaikista hartaimmin. Ja kaikista suurimman lahjan antoi hän Rengon kirkolle.
Kului sitten muutamia aikoja odotuksessa ja pelossa.
Kun Matias eräänä päivänä palasi pellolta työväkeään katsomasta, tunsi hän äkkiä kummallisen raukeuden yllättäneen itsensä. Hän heittäysi pitkäkseen leveään uudinsänkyynsä ja uinahti. Silloin ilmestyi sängyn viereen Pyhä Jaakko ja sanoi:
"Sinun rukouksesi on tullut kuulluksi ja hurskautesi palkitaan. Nouse ja katso!"
Pyhä Jaakko siirsi vuodeverhon syrjään ja Matias näki pyhimyksen päästävän viittansa poimuista pienen pojan, jonka Matias tunsi heti näköisekseen ja joka hymyili hänelle kirkkailla silmillään.
"Mutta ei tässä vielä kyllin, sinä saat nähdä sellaista, jota ei vielä ole sallittu yhdellekään toiselle kuolevaiselle: kaikki jälkeläisesi niin pitkälle kuin heitä riittää."
Pyhimys viittasi poikaa menemään ja hänen sijalleen ilmestyi täysikasvuinen mies, jossa Matias niinikään näki piirteitä omasta itsestään. Hän kulki edelleen ja sijalle tuli toisia, yhä vain uusia sekä miehiä että naisia. Ne kulkivat hänen editseen väliin yksitellen, väliin eri ryhmissä ja useampia rinnakkain ja kaikissa niissä huomasi Matias jotakin omasta itsestään. Niiden joukossa oli ylväitä vallasnaisia ja korkeita kirkonmiehiä, oli uljaita sotasankareita, jotka kulkivat ohitse helisevin kannuksin ja huojuvin töyhdöin ja kulettaen matkassaan vihollisilta vallotettuja lippuja, oli viisaita rauhanmiehiä, jotka istuivat kuningasten neuvostoissa ja hallitsivat maata. Niitä tuntui riittävän ihan loppumattomiin ja kummallinen kohina täytti huoneen, kun ne kulkivat ohitse.
Matias oli näkemästään huumautunut, hän hieroi otsaansa ja aikoi kysyä jotakin pyhimykseltä, joka yhä seisoi siinä vuoteen vieressä ja piti verhoa koholla, mutta silloin muuttui ohitse vaeltava vallasväki ikäänkuin savuksi, haihtuen ilmaan.
Pyhimys nosti kättään ja siunasi Matiasta, minkä jälkeen hänkin hajosi savuksi ja verho laskeusi takaisin vuoteen eteen.
Silloin heräsi Matias.