"Tervetuloa kotiin, Hannu!" sanoi Kirsti väkinäisen reippaasti.
"Hänellä on uusi puku ja se on tietysti Askenin tähden", ajatteli
Hannu ja tahtoen olla välinpitämätön kysyi hän:
"Onko täti kotona?"
Kirsti myönsi ja pitempään sananvaihtoon pyrkimättä pyörähti Hannu tupaan.
"No, siinäkö vihdoin olet", huudahti täti iloisesti, "terve tulemaasi ja kiitos Pyhälle Henrikille että tervennä palaat. Käy pöytään nyt, me olemme syöneet jo, kun sinua ei kuulunut."
Hän mennä lennätti jo keittiötupaan, josta kuului hänen äänekäs puheensa vähäkuuloiselle Vapulle. Kohta palasi hän takaisin kantaen suurella tinavadilla paistettua hankea ja täysinäistä oluttuoppia. Hän oli muhkea ja täyteläinen leski, vähän yli neljänkymmenen, ja hänen mustissa silmissään välähteli vielä nuorekas eloisuus. Hannun syödessä istui hän vastapäätä, katsoi häntä lempeästi ja jutteli:
"Niin sinä olet päivettynytkin ja aivankuin vuosikaupalla miehistynyt. Ja kunnialla palasit retkeltä. Minä olenkin joka ilta ennen Maariansoittoa käynyt kirkossa rukoilemassa Pyhää Henrikkiä sinun puolestasi."
"Entäs Kirsti, onko hänkin rukoillut minun puolestani?" pääsi
Hannulta.
"Kirsti, niin, hän on sellainen lapsi vielä eikä ymmärrä toisesta huolehtia", vastasi äiti vältellen ja jatkoi hetken päästä toisesta kohti:
"Aamulla minä jo tiesin, että tänään sinä tulet kotiin, sillä yöllä näin sellaista unta. Pietari vainaja oli olevinaan vielä elossa ja minä odotin häntä Lyypekistä palaavaksi. Kun laiva laski rantaan, hyökkäsin minä kannelle ja Pietaria syliksi, mutta silloin huomaankin, että sehän oletkin sinä, Hannu, ja että Pietarihan ei enää ole elossakaan."