Kun herra Ljungo oli palannut sisälle, taputti hän vaimoaan poskelle ja sanoi:
"Muistatkos, muoriseni, kuinka sinä silloin, kun vangittu Abraham Melkiorinpoika vietti meillä yötä, näit kaiken synkässä valossa ja epäilit tulevaisuutta? Vieläkö tämänkin päivän jälkeen pysyt uskossasi vai joko voit sanoa, kumpi meistä silloin oli oikeassa?"
"Tietysti sitä sinä olet aina oikeassa, muutoinhan meidän ei olisi hyvä olla", vastasi Marketta samaan leikilliseen sävyyn.
"Mutta mitäs tästä sanot?" jatkoi hän ja näytti miehelleen kallisarvoista sormusta, jonka hän oli saanut muistolahjaksi herttuattarelta.
Hänen silmänsä paloivat tyytyväisyydestä, joka johtui yhtä paljon hänen saamastaan lahjasta kuin siitäkin, että herttuatar oli kiitellyt hänen talouttaan sekä mielihalulla syönyt hänen laittamiaan ruokia.
"Sellaisia vieraita ei jokainen papinmuori saakaan kestittäväkseen", purki hän yli vuotavaa tyytyväisyyttään.
"No, no, muoriseni, elähän sentään ylpeile, sillä minäpä se arvokkaamman lahjan sain", huomautti hänen miehensä.
Kun Marketta-muori katsoi häneen kysyvästi, lisäsi hän mielihyvästä hymyillen:
"Minun lakisuomennokseni pääsee pränttiin ja leviää sitten satoina kappaleina yli kaiken Suomenmaan."
Kun kansa näytti itsensä