"Toimittakaa tästä julistuksesta riittävä määrä kopioita ja lähettäkää ne maan kaikissa kirkoissa luettaviksi."
Sen sanottuaan lähti hän huoneesta, mennäkseen tarkastamaan linnanselällä ankkuroivaa laivastoaan.
"Mistäs tämä nyt johtui, että herttua tahtoi kirjottaa nimensä suomenkielisen julistuksen alle?" virkkoi Eerik Elofsson herttuan mentyä. "Tuskinpa sillä kielellä on ennen hallituksen julistuksia alkuperäisinä ulos annettu."
"Tuskinpa vain", arveli siihen Birkholtz, "mutta sen ovat suomalaisten talonpoikain nuijat saaneet aikaan."
Kaikki kumartuivat työhön ja hetken kuluttua ei tornihuoneessa kuulunut muuta kuin hanhenkynän kitinää.
Veretön sotaretki
Upsalan yliopiston professori ja puhdasoppisuuden kiivas etuvartia, dominus Nicolaus Bothtniensis, oli työntänyt hepreankielen tutkimuksensa syrjään ja noussut sotajalalle. Hänet oli näet kirjojensa keskellä rauhallisessa yliopistokaupungissa yllättänyt tieto, että Ruotsinmaan vapauden ja puhdistetun opin pönkää, herttua Kaarlea, uhkasi mitä suurin vaara. Etelästä päin oli tulossa kuningas Sigismund suuren muukalaisen sotajoukon ja jesuiittain kanssa, samalla kuin kapinalliset suomalaiset lähenivät suuren laivaston kera idästä päin. Nämätpä ne, nämä niskurit ja noitien jälkeläiset, jotka olivat paavilaisten ja jesuiittain kanssa vannoutuneet yhtä köyttä vetämään, ennenkaikkia saivat rauhan miehen ja alkuraamatun tutkijan miekkaan ryhtymään.
Etelää kohti rientäessään oli herttua lähettänyt kehotuksen Uplannin talonpojille tehdä vastarintaa lähestyville suomalaisille niin kauan kuin hän itse sotaväkensä kanssa viipyy etelässä. Mutta talonpojat tarvitsevat johtajaa, harkitsi dominus Nicolaus, ja hän tunsi itsensä velvoitetuksi astumaan esiin isänmaan ja puhtaan opin puolesta. Hänen sanoistaan innostuneina liittyi häneen kaksi muuta professoria, domini Jacobus Scinnerus ja Laurentius Paulinus. Ja niin nämä hengenmiehet, esikuntanaan parvi riehakoita ylioppilaita, eräänä kauniina heinäkuun päivänä 1598 lähtivät nostamaan Uplannin rahvasta aseisiin.
* * * * *
Lundan kirkonkylään oli kerääntynyt paljon talonpoikia ja dominus Nicolaus puhui heille papintuvan portailta. Suomalaiset olivat sen jälkeen kuin he olivat tulleet osallisiksi ristinuskosta, pysyneet alallaan siellä meren takana. Mutta nyt heitä oli äkkiä ruvennut riivaamaan vanha noituuden henki sekä entisten ryöväriretkien muisto, niin että he olivat suurella laivastolla lähteneet liikkeelle hävittääkseen Ruotsin maata ja yhdessä paavilaisten kanssa tuhotakseen puhtaan opin. Kyllähän suomalaisten sotamiesten julmuudet edellisvuosien nuijamellakoista olivat täällä yhtä tunnetut kuin koko sikäläisen kansan suun noituus ja uppiniskaisuus. Niin, niin, tässä ei ollut muuta valittavana, kuin temmata aseet tuvan seinältä, täyttää eväspussit muonalla ja lähteä mies talosta niitä julmettuneita vastaan.