NIILO SKALM:
Oi sano, ennenkuin ma tukehdun, sa ettet lemmenasioissa ole mua vastaan rikkonut?
ANNA (kiivaasti):
Ei! Ei! Sit'ei se ole! Mitä rikkonutkin lien, juur' rakkauteni sinuun tulinen mun siihen houkutellut on.
NIILO SKALM:
Ah, muu on kaikki yhdentekevää! — En tietää ma enempää nyt tahdo; keveäksi niin sanoillas mun sydämeni sait. Nyt vastaan vaikka koko maailmaa taas valmis olen taisteluun, kun varma siit' olla kerran saan, ett' edelleen sun ehyesti omakseni tiedän. —
(Yrittää jälleen sulkea Annan syliinsä.)
ANNA (vetäytyen hänestä loitommas, kiivaasti):
Ei, ei! Sa tiedä: linnan kavaltaja — se olen minä!
NIILO SKALM (Annaan tuijottaen):