(Lukot ja salvat kirskuvat, sisään astuu Iivari Maununpoika.)
IIVARI MAUNUNPOIKA:
On ikävä, tääll' että orpanani
mun täytyy kohdata.
(Skalm tuijottaa häneen mitään puhumatta.)
Mun tunnet kai?
NIILO SKALM:
Niin luulen. Päällikkyyttä hoitavan sun näinhän vihollisten joukossa.
IIVARI MAUNUNPOIKA:
Kuin sanoa sa voitkaan: vihollisten? Ei armeijata maan ja kuninkaan niin sovi nimittää!
NIILO SKALM:
Sun kuninkaas on Ruotsin, Ruotsin myöskin armeija, ne vihollisiks lukee Suomen mies. Sa sanoit ikävällä näkeväs mun täällä. Ikävällä suuremmalla näin minä, että oma orpanani on synnyinmaansa unhottanut noin ja joukkoon vihollisten liittynyt.
IIVARI MAUNUNPOIKA (olkapäitään kohauttaen):