Kas tässä, Dozka, kauniin vartalosi sä lisäkaunisteeksi jotakin voit tällä hankkia.
DOZKA:
Oi kiitos, herra!
Niin jalomielinen ja kiltti ootte!
(Menee oikealle.)
Kuin mielelläni hänen soisinkaan
ma emäntäni lemmen voittavan!
GONSIESKY (yksin):
Niin iloiseks tuo tyttö rääsy sai mun sydämeni murjotun! Jos eilen ei saapunut ois Anna Biehowska, ma matkalla jo tänään öisin Puolaan. — Niin mielellään jo jätän kirotun tään maan ja juoruhovin mokoman. Niin suurin lupauksin herttua mun tänne houkutteli, mutta toteen ei ykskään niistä käynyt oo; hän mua päinvastoin karsaasti nyt katselee. Mut ennen lähteä en täältä voi kuin suusta kuulla Anna Biehowskan oon lopullisen saanut vastauksen. Ah, toivoa jos uskaltaisin että mun tähteni hän tänne tullut on! —
(Vetäytyy peremmälle, mutta huomatessaan Niilo
Skalmin tulleen poistuu päätään pudistaen vasempaan).
NIILO SKALM (Tulee hitaasti käyskellen vasemmalta):
Ah, mikä autuus, mikä riemun hurma mun täyttää rintani! Kuin jalo viini se suonissani kohisee ja hehkun niin kumman koko olentooni luo kuin sieluni ois valmistautunut nää maiset olinsijat jättämään ja taakse ilmanrantain mielis liitää. (Pysähtyy erään tuolin luo.) Täss' istuissansa äsken lepäämässä kuink' ihanan ja paljon puhuvan hän loikaan minuun katsehen, niin että sen voimasta mä vielä värisen. (Huomaa Vestgöthen, joka palaa oikealta.) Ah, ystäväni, tänne käy, ma että saan sylihini sinut sulkea ja onnestani osan sulle antaa, sill' itse pelkään pakahtuvani tään riemun runsauteen. (Sulkee Vestgöthen rajusti syliinsä.) Mut missä olet sa koko tämän iltaa piileksinyt?
VESTGÖTHE:
No, oonhan vahtijoukon päällikkyyttä mä tämän iltaa hoitanut. Vast' ihan siit' toimesta ma pääsin sekä aijoin nyt mennä katsomahan näytäntöä. Mut mikä sinun on, kun poskes hohtaa ja kasvosi kuin päivä loistavat? Sun ensin luulin maljaa kallistelleen, mut erehdykseksi mä sen nyt huomaan. Mun siispä kuulla suo, mi syynä on sun omituiseen käytökseesi?