Hän silmistäni jotain lukiko? Ei, leikinlaskua se pelkkää vain lie ollut. — Mutta taaskaan minä täällä en näe häntä, jonka vuoksi jätin ma armaan Puolan, vanhan isäni ja ystäväni monet, häntä, jonka on katse, ryhti, äänensävy aina niin elävänä edessäin, ett' tuskin voin unesta ma toden eroittaa. Ah, sydäntäni kuinka polttaakaan se katse, jonka äsken tuolta minuun hän takaa muiden loi!
GONSIESKY (Annaa lähestyen):
Te haaveissanne tääll' yksin seisotte ja karkelon näin laiminlyötte vallan. Suotte kai mun tanssiin teidät saattaa?
ANNA:
Halua ei tanssiin mulla ole.
(Äänettömyys.)
GONSIESKY:
Teidät täällä kun äkkiarvaamatta näin, ma tuskin voin silmiäni uskoa. Niin raju mun valtas riemu, että muiltakaan ei huomaamatta jäänyt se.
ANNA:
On hauska, ett' aiheesta niin vähäisestä riemuun voi sydämenne riehahtaa.