Siis lemmityinen, niin sanoithan, on sulla, pikku Dozka?
DOZKA (iloisesti nauraen):
Kuin lemmest' tänään uneksuttekaan, oi armollinen neiti! — Omastani en mitään puhunut, vaan — sanoa ma rohkeisinko?
ANNA:
Kyllä. Kuulla suo siis, mit' on sun sydämelläs.
DOZKA:
Chevalierin ma erään tiedän, jonka lemmellä ei teitä kohtaan, armollinen neiti, oo pohjaa, rajoja —
ANNA (keskeyttäen):
Vait! Lörpötystä en mokomaa ma siedä!