ANNA:
En voi — ah, mahdotonta —
(Keskeyttää sanansa, kun oikealta kuuluu ääniä ja huudahduksia, minkä jälkeen saliin astuu herttua Vestgöthen ja muutamien muiden upseerien saattamana.)
HERTTUA Puolisoni mun tääll' onko?
NIILO SKALM (ikkunaan osoittaen):
Kansaa tuolla tervehtii.
HERTTUA (nousten ikkunaan):
Mi riemun päivä, Katariina armas!
(Herttuan ilmestyessä ikkunaan kuuluu alhaalta entistä myrskyisempiä suosionosoituksia. Kädellään tervehtien puhuu herttua kansalle:)
Niin ilon suuren, hyvät Suomen miehet, te tänään mulle valmistaneet ootte. On siteet lujat entisvuosina jo tähän maahan minut kiinnittäneet, mut päivä tämä kaksinkertaisiksi ne välillämme lujittanut on. Ma suomalaisemmaks kuin koskaan ennen nyt tunnen itseni. (Suosionhuutoja ulkoa.) Ja tämän jälkeen, te jalot porvarit ja talonpojat, ma myrskynpuuskaa, meitä uhkaavaa, en pelkää käydä vastaan ottamaan. Nyt tiedän, että teihin luottaa voin.