NIILO SKALM:
Niin innostuksiin puhe herttuan sai kansanjoukon äsken torilla, hänt' että riemuhuudoin saattamaan se tänne linnaan lähti.
(Toinen herttuattaren seuranaisista on tällävälin avannut ikkunan, jolloin ulkoa kuuluvasta kohinasta eroittuu selvästi huutoja: herttuatar! herttuatar!.)
Kuulkaa! Kuulkaa! He Teidän Armoanne tahtovat nyt nähdä! Ikkunaan siis, jalo rouva, niin että voivat Teitä tervehtää!
HERTTUATAR (epäröiden):
Mut puolisoni —?
NIILO SKALM Tänne saapuvi hän oitis. — Kuulkaa, miten palava on heillä halu Teitä näkemään!
(Herttuatar nousee avonaisen akkunan ääreen, tervehtien alhaalla olevaa kansaa, joka huutaa suosiotaan. Herttuattaren seuralaiset tunkeutuvat uteliaina toisen akkunan ääreen.)
NIILO SKALM (Annaa lähestyen):
Ah, kuuletko? Vain omaa valtiastaan voi kansa tervehtää noin intomielin! Mi suuri hetki! Suuren unelmani tää päivä todeks muuttuvan on nähnyt. Oi sano, lämpenemään myöskin sua tää hetki eikö saa? — Mut synkästi miks etehes noin tuijotat?