— Luonnollisesti kaikki arvostelu on subjektiivista laatua ja kun nyt meidän arvostelijamme subjektiivinen käsitys oli se, että Elisabethin osa esitettiin hyvin, niin sillä hyvä.
Tuttavallani ei ollut näin korkeata valttia — mikä olisikin ollut harvinaista Kolkkalassa — ja jotakin epämääräistä mutisten poistui hän luotani. Mutta minä saavutin entisen itsetietoisuuteni ja jatkoin rohkeasti alkamallani uralla.
Mitään pahempaa kompastusta ei minulle sattunutkaan koko sinä aikana, minkä teatteriseurue Kolkkalassa viipyi.
Paljon ikävämpää harmia tuotti minulle sen sijaan musiikki. Jonkun aikaa teatteriseurueen vierailun jälkeen antoi Kolkkalassa konsertin muuan sokea pianonsoittaja. Kun Riennon toimituksellekin tuli vapaalippu, päätin minä rikastuttaa lehden palstoja itsenäisellä musiikkiarvostelulla — vaikka en siitä taiteenhaarasta ymmärräkään hölynpölyä. Mutta tähän uhkarohkeaan yritykseen yllytti minua teatteriarvostelijana saavuttamani joltinenkin menestys.
Menin siis konserttiin ja ottaen tarkoin vaariin, missä määrin yleisö millekin ohjelman numerolle osotti suosiotaan, merkitsin minä sen asianomaiseen kohtaan ohjelmassa, käyttäen aploodien voimakkuuden mukaan kolmea arvoasteikkoa: hyvin hyvä, hyvä ja tyydyttävä. Näiden merkintöjen johdolla kirjotin sitten arvosteluni aivan ylimalkaisin sanoin. Konversatsionileksikosta poimin lisäksi kaikenlaisia pikkutietoja, niin että saatoin puhua "tuosta Griegin tunnetusta voimakkaasta sävellyksestä" j.n.e.
Seuraavana päivänä tapasin kadulla erään entisen koulutoverini, joka oli todella musiikkia ymmärtävä mies. Arvasin hänen lukeneen Riennon arvostelun eilisestä konsertista ja lähenin häntä sen vuoksi hieman epävarmoin tuntein. Hän hymyili pahaa ennustavasti ja katseltuaan hetkisen ylös lyhtytolppaan kysyi pilkallisesti:
— Kukas teillä musiikkiarvosteluja kirjottaa?
— En tiedä oikein, onko minulla lupa sitä ilmottaa. Mutta miksi sitä kysyt?
— Muuten vain. Se lienee nukkunut siinä eilisessä pianokonsertissa tai sitten ollut… noin hyväsesti toisella kymmenellä.
— Kuinka niin? — kysyin minä, tuntien sydänpohjukassani yhä suurempaa levottomuutta.