Kuluneet seitsemän vuotta ovat olleet kirjailijan elämässä kirjallisen menestyksen vuosia, joita on ollut katkaisemassa vain yhä uudelleen "päälle tulevat harrastukset". Nyt hän lähettää julkisuuteen tämän pienen kirjasen, joka on jonkunmoinen humoristinen "revyy" tapahtuneista. Siinä hän liikkuu alalla, joka tänä sanomalehtiä lukevana aikana varmaankin on monelle mielenkiintoinen ja huvittava. Hankkikoon se hänelle uusia ystäviä, sillä syytä on yleisömme laajalti seurata tämän lupaavan kirjailijan tuotantoa.
Kyösti Wilkuna on tähän saakka julkaissut: Novelleja (1907); Yksin elämässä (1908); Aikakausien vaihteessa (1909); Suomalainen linnanneiti, josta tuli kuningatar (1911); samana vuonna ensi osa Tapani Löfvingin seikkailuja; Viimeiset luostarin asukkaat (1912); samana vuonna toinen osa Tapani Löfvingin seikkailuja; sekä novellikokoelma Haaksirikkoiset; Suomalaisia kohtaloita (1913); suomentanut on Wilkuna Kelierin "Martti Salanderin" (1908).
SANOMALEHTI RIENTO.
"Riento" on parin nenäliinan laajuinen, joka arkipäivä ilmestyvä sanomalehti Kolkkalan kaupungissa. Sen otsikossa, heti nimen alla, luettiin siihen aikaan, josta tässä on kysymys: "A. Silander, päätoimittaja. Riku Räisänen, toimitus, sihteeri".
Oma nimeni on oikeastaan Juho Alarik Räisänen, mutta liittyessäni toisena ylioppilaskesänäni "Riennon" toimitukseen otin julkisuus-nimekseni Riku Räisänen, sillä onhan tuollainen kansanomainen ja alkusointuinen nimimuodostelma kansallinen tapa meillä Suomessa. Sitenhän voi jo nimestä nähdä, että sen omistaja toimii julkisuuden alalla.
Lehden päätoimittaja, joka oppiasteeltaan oli entinen ylioppilas, oli samalla lehden omistaja. Niin pian kun minä olin perehtynyt jonkun verran toimitustyöhön, jätti hän lehden toimittamisen kokonaan minun huolekseni, näyttäytyen itse vain silloin tällöin toimistossa. Hänen aikansa kului siksi tarkoin lehden huonojen raha-asiain hoitamiseen ja — ryypiskelyyn. Muutoin oli hän lahjakas ja perin hyväntahtoinen mies, jonka kanssa oli mahdoton joutua riitaan.
Minulla oli siis sadan viidenkymmenen markan epävarmaa kuukauspalkkaa vastaan riittämiin työtä Suurena huojennuksena oli kuitenkin se, että lehdellä oli vakinainen korrehtuurinlukija. Hän oli varsin hauska keski-ijän mies, nimeltään Lundgren ja entisyydeltään pataljoonan torvensoittaja. Myöskin faktori, nuori, vasta latojasta kohonnut mies, saattoi olla avuksi toimitustyössä. Kun ketään toimittajista ei ollut saapuvilla ja latomossa tarvittiin käsikirjotusta, meni faktori toimitushuoneeseen ja hankki sitä saksien avulla riittävän määrän.
Kirjapaino oli oma, mutta sen koneet vanhat ja ränstyneet. Painon merkillisin henkilö oli Nuusku-Frekke, yksinkertainen ja hyvänahkainen mies, jonka toimena oli painokoneen pyörittäminen. Ensi aikoina Riennon palveluksessa ollessani kuulin kerran iltakävelyllä ollessani painopoikamme muutamassa kadunkulmassa kiistelevän kaupungin toisen lehden painopojan kanssa. Kumpikin heistä ylisteli omaa lehteään ja kirjapainoaan, koettaen tietysti samalla vointinsa mukaan alentaa toista.
— Mitä, nuuskapalkallahan teillä painokonettakin pyöritetään, — kuulin naapurilehden pojan sanovan, — kun Frekke pyörittää konetta, niin faktori kuuluu koko ajan pitävän nuuskalapiota hänen kuononsa edessä.
Seuraavana päivänä pistäysin painoon vartavasten nähdäkseni Freken. Hänen työpaikkansa oli huoneen pimeimmässä kolkassa, missä hän ylisilleen riisuutuneena ja yltäpäätä hiessä väänsi painokoneen kampia. Tuolilla käden ulottuvissa oli nuuskarasia, josta hän tavantakaa kurkotti hyppysiinsä ankaran panoksen. Parilla mahtavalla pärskäyksellä sijotti hän sen pyöreihin sieramiinsa, jotka olivat siksi avarat, että niihin huoleti olisi sopinut aikamiehen peukalo.