Nähdessään, että toimitustyö alkoi käydä tavallisia raiteitaan ja että latojat saivat työtä, kirkasti ilon hohde hänen sameita silmiään ja hän lausui:
— Kuule, Riku, kyllä meidän välttämättä täytyy saada piiskaryypyt.
Minulla ei oikeastaan ollut mitään tätä esimieheni tekemää kohtuullista ehdotusta vastaan. Tiedustettiin konttorista kassan tilaa ja, ihmeellistä kylläkin, siellä osottausi olevan rahoja yli kymmenen markan. Tästä harvinaisesta löydöstä riemastuneena pyysi Silander toisen konttorineidin hakemaan puolikkaan konjakkia, muutamia suudapulloja sekä puntin sikareja.
Hetken kuluttua ilmestyivät nämä hyvyydet pöydälle ja maailma alkoi yhä enemmän kirkastua silmissämme.
Kun Silander kaatoi kolmatta ryyppyä laseihin, aukeni ovi — ja edessämme seisoi Juho täydessä pituudessaan.
— Osasitpa sinäkin tulla oikeaan aikaan! — virkkoi Silander, jonka ääni oli jo ehtinyt muuttua iloisen lallattelevaksi..
Juho katsahti häneen kysyvästi, mutta vainusi samalla konjakin tuoksun, näki pöydällä olevat varustukset ja ymmärsi kaikki. — Saavuin puoli tuntia sitten Kolkkalan asemalle ja merkillinen vaisto ohjasi minut suoraan tänne, — selitti hän, hieroen tyytyväisenä suuria ja kohmettuneita käsiään.
Hän sai ryypyn, kotiutui nopeasti ja alkoi pöydän nurkalla kirjottaa artikkelia. Minä kynin pääkaupungin lehtiä minkä kerkesin ja Silander rallatteli tyytyväisenä. Lundgren ja faktori saivat luonnollisesti hekin osansa toimituspöydän hyvyyksistä ja niin vallitsi Riennon toimistossa oikea markkinamieliala.
Konjakkipuolikas ei luonnollisesti kestänyt kauan ja kädenkäänteessä toimitti Silander samanlaisen tilalle. Kun hän polviensa välissä juuri kiskoi korkkia sen suulta, näimme puoliavoimesta konttorinovesta erään Kolkkalan papeista lähenevän toimitushuonettamme.
— No nyt tästä hyvä tulee, kun saamme tänne vielä papinkin, — virkkoi
Silander iloisesti ja silmät autuaasti killillään.