— Menehän siitä nyt matkaasi, — hoputin minä häntä ja koetin jatkaa "lakkoa".
Mutta hengessäni näin minä latojain seisovan neuvottomina kirjapainossa ja kuiskivan pahaa ennustavasti, samalla kun faktori toimitushuoneessa selailee aamun postia ja harkitsee, uskaltaisiko hän käydä saksiin käsiksi ja valmistaa omalla uhallaan annoksen käsikirjotusta. Minua alkoi todella huolettaa päivän numeron kohtalo, sillä olinhan kaikesta huolimatta kiintynyt Riento-rääsyyn, josta olin niin paljon vaivaakin nähnyt. Lopulta kaikkosi minusta uneliaisuus kokonaan ja minä hankkiusin tavalliseen päivätyöhöni.
En kuitenkaan pitänyt mitään kiirettä, vaan söin aamiaisen kaikessa rauhassa, tupakoitsin sen jälkeen vielä hetkisen ja lähdin sitte hiljalleen toimistoon.
Astuessani sisälle toimitushuoneeseen kohtasi minua seuraava näky:
Kokoon painuneena istui Silander huojuvassa päätoimittajan tuolissaan, kyynärpäät pöydällä ja pää tuettuna käsien varaan. Verestävät silmät olivat pikkusen raollaan, turvonneiden huulten välitse näkyi hammastarhassa leveä aukko, sillä pari alaleuan etuhammasta oli hävinnyt sijaltaan ja — horribile visu — vasemman silmän alta paistoi ankara mustelma. Hänen kyynärpäidensä alla oli kasassa aamun posti ja päätä tukevassa oikeassa kädessä törröttivät sakset, joiden sakarat murheellisesti viittasivat kattoa kohti.
Jos sydänlokeroihini viime päivinä oli kaivautunut närää esimiestäni kohtaan, haihtui se tämän näyn edessä nopeasti ja muuttui päinvastaiseksi tunteeksi.
Päästyään muutamain aivoponnistusten jälkeen selville minun läsnäolostani, antoi Silander itsestään ensimäisen elonmerkin liikuttamalla saksia, mikä samalla oli selvästikin tarkotettu minulle tervehdykseksi. Tämän jälkeen virkkoi hän äänellä, jota lähinnä voisi verrata reenjalasten kitinään sulalla maantiellä:
— No jopa se sattui hullusti, että me kumpikin jouduimme samalla kertaa sairaaksi!
Se kanalja otaksui siis ilman muuta, että minullakin oli kohmelo ja ettei minulla muka olisi ollut painavampiakin syitä jäädä pois työstä. Mutta olihan totta, että minä en ollut antanut mitään muodollista lakko julistusta, joten annoin hänen pitää vakaumuksensa, koska hän sitä paitsi oli puolittain oikeassakin. Itsensä hänet oli muutoin, kuten myöhemmin faktorilta sain kuulla, monien etsiskelyjen jälkeen löydetty Kolkkalan ulkoravintolasta, missä hän jonkun yksityishuoneen nurkassa oli kuorsannut tukkihumalassa. Ankarain ponnistusten jälkeen oli hänet saatu tajuamaan toimistossa vallitsevan tilanteen epätoivoisuus, jolloin hän oli katsonut tarpeelliseksi siirtää itsensä päätoimittajana hänelle kuuluvalle paikalle.
Kun minä olin asettunut paikalleni häntä vastapäätä, työnsi hän postin ja sakset minun eteeni.