Elää kitkuteltiin ja päästiin vähitellen seuraavaan talveen — ja, ihme kyllä, niin Riennon toimistossa kuin koko Kolkkalassakin suoritettiin tämä taival aivan yhtä rintaa suuren maailman kanssa. Silloin — muistaakseni oli jo helmikuu kulumassa — ilmestyi Juho uudelleen Kolkkalan horisontin sisäpuolelle.
Minä yritän tehdä lakon.
Juhon seuraava esiintyminen Riennon toimituksessa tapahtui seuraavien olosuhteiden vallitessa.
Minussa oli jo pitemmän aikaa kytenyt tyytymättömyys asemaani sillä vaatimattomasta palkastani rupesi yhä tuntuvampia eriä jäämään rästiksi. Aloin yhä syvemmin tuntea itseni raatavaksi proletaariksi ja rupesin tuumimaan lakkoa. Tosinhan Silander oli kaikkea muuta kuin verenimijä-kapitalisti, mutta nyt hän oli puolitoista viikkoa ollut yhtämittaa ihan tietymättömissä ja kaikki Riennon asiat olivat niin rempallaan kuin ne ikinä olla saattoivat. Juhon profeetalliset uhkaukset näyttivät rupeavan toteutumaan ja kaikissa meissä kyti katkeruus Silanderia kohtaan.
Sattuipa sitten, että minä eräänä iltana olin viettämässä muutaman toverini nimipäivää Kolkkalan seurahuoneella — klassillinen paikka, missä puoliyön jälkeen joku ikuinen lääninkanslisti tai kaljupäinen konttoripäällikkö nyökytti päätä pöydällään palavalle kynttilälle ja koetti mörisevällä monoloogilla hämmentää Kolkkalan raskasta yöhiljaisuutta. No niin, seuraavana aamuna havahduin puoli kahdeksan, jolloin minä tavallisesti lähdin päivätyöhöni, mutta kun pääni tuntui ylen raskaalta, katsoin minä hetken otolliseksi ryhtyä lakkoon. Ummistin siis jälleen silmäni ja jatkoin velttoa jälkipäiväuinailua.
Kello yhdeksän havahduin siihen, että joku minua tyrkki kylkeen. Silmät avattuani näin ensimäiseksi Santerin vallattomat silmät ja mustetahran koristaman nykerönenän. Faktorin nimessä pyysi hän minua tulemaan toimistoon antamaan käsikirjotusta, sillä latojat seisoivat joutilaina kastiensa ääressä. Ilmotin hänelle järkähtämättömän tahtoni olla liikahtamatta sijaltani sekä kehotin etsimään Silanderia. Pitäköön hän nyt kerrankaan huolen lehden ilmestymisestä!
Tasan tunnin kuluttua havahduin musteen ja tuoreen painopaperin epämieluisaan hajuun ja silmät avattuani näin vuoteeni äärellä jälleen Santerin.
— Faktori pyysi oikein tosissaan herra Räisästä tulemaan käsikirjotusta leikkaamaan, kun…
— No miksette ole Silanderia hakeneet? — keskeytin minä äreästi.
— No, kun sitä ei löydy mistään, — selitti Santeri silmiään vilkuttaen.