Hän oli mitä loistavimmalla tuulella ja ryhtyi auttelemaan meitä toimitustyössä. Silander osotti hänelle käännettäväksi jonkun pätkän Hufvudstadsbladetista, mutta pari lausetta suomennettuaan otti hän kulauksen rohtopullostaan, nousi sen jälkeen täyteen pituuteensa ja esitti juhlallisin elein yli laajan toimituspöydän lähempää tuttavuutta kanssani.
— Kerran minäkin olen ollut Arcadiassa! — lausui hän silmät kosteina ja kumartui jälleen Hufvudstadsbladetin yli.
Hetken kuluttua virkkoi hän Silanderille:
— Paremmin minulta sentään luistaa tämä työ kuin siltä sinun entiseltä apulaiseltasi, joka suomensi… kuinka se nyt taas olikaan?
— Vaikka oli ylioppilasmies, niin käänsi lauseen: "Det är ett sprängämne af farligaste slag" suomeksi näin: "Se on vaarallisimpia iskuja synnyttävä räjähdysaine".
* * * * *
Juho jäi useammaksi viikoksi Kolkkalaan ja muuttui lopulta Riento-poloiselle todelliseksi maanvaivaksi. Koko vierailuaikanaan ei hän kirjottanut riviäkään, mutta ilmestyi kylläkin joka päivä toimistoon karhuamaan saataviaan. Luonnollisesti oli hän aina joltisessakin hutikassa, milloin harmaan-kalseassa oluthumalassa, milloin lienteämmässä riikapalsamihiprakassa. Saamatta jääneitä kirjotuspalkkioitaan, joista tietystikään ei oltu minkäänlaista sopimusta tehty, sai hän konttorista aluksi parin markan ja markan suuruisissa erissä sekä lopuksi viiskymmenpennisinä, kunnes kassaa hoitava konttorineiti lakkasi niitäkin antamasta. Viikon päivät kävi Juho vielä senkin jälkeen päivittäin toimistossamme, karttaen ja rukoillen edes viittäkymmentä penniä — summa, jolla Kolkkalan tillikkapuodeissa sai pullon olutta ja voileivän — sekä lausuen aina poislähtiessään profeetallisia uhkauksia Rientoa pian kohtaavasta surkeasta perikadosta.
Ensimäisenä päivänä sen jälkeen kun kassaneiti oli sulkenut häneltä sydämensä, annoin minä Juholle viimeiset lanttini. Seuraavana päivänä minä luonnollisesti olin typö tyhjä, mutta kun hän puoli tuntia oli ympäröinyt minua humalaisen hellyydellä sekä huolimatta vakuutuksistani, että olin ihan pennitön mies, toisteli itsepintaisesti: "Rakas veli, ainoastaan viisikymmentä penniä!" täytyi minun lopulta kiristää kassaneidiltä omaan tiliini mainittu summa.
Kun Juho vielä tämän jälkeen oli tehnyt muutamia ihan tuloksettomia vierailuja toimistoomme, katosi hän äkkiä näkyvistämme. Kun Silander näyttäysi ensi kerran Juhon hävittyä toimistossa, sain kuulla selityksen, Juho oli useat kerrat tavotellut häntä kotoa, saanut vihdoin käsiinsä sekä pannut hänet lujille. Silloin oli Silander varustanut hänet eväillä, vienyt asemalle ja ostanut piletin Kolkkalasta lähinnä etelään käsin olevaan kaupunkiin, jonka sanomalehdiltä Juholla oli myöskin saatavia.
* * * * *