"No tuo joltakin kuuluu!" — "Onpas siinä reilu poika!" — "Se mies ei olekaan Kitulasta kotoisin!"
Huovi hyppäsi lavitsalta alas ja maksoi kukkarostaan krouvarimuorille sikäli kuin astiat täyttyivät. Silloin lähenivät myymäpöytää epäilevimmätkin.
Mutta huovi oli jälleen noussut lavitsalle, josta hän täysi oluthaarikka kädessään puhui:
"Ja nyt me juomme kuningas Sigismundin ja vanhan katolisuskon maljan. Eläköön Sigismund ja katolinusko!"
"Eläköön! eläköön!" hoilasi joukko hänen perässään.
"Ja nyt marskin malja!" huusi huovi ja rahakukkaroaan helistäen riensi hän jälleen maksamaan täyttyviä tuoppeja.
Kun kaikki olivat osansa saaneet, juotiin marskin malja huutaen ja hoilaten.
"Eikö teidän, miehet, täydy tunnustaa, että vanha usko, jota Herrassa kuollut kuningasvainaja sekä nyt hänen poikansa, jalo Sigismund, ovat koettaneet jälleen voimaansa saattaa, on paljon parempi kuin tämä uusi kerettiläissotku? Laulakaapas suunne puhtaaksi, miehet! Mutta sitä ennen ryyppy viinaa ja uudet oluthaarikat."
Kunkin saatua osansa huudettiin jälleen entistä innokkaammin vanhan katolisuskon hyväksi. Kun pahin remakka oli vaiennut, kuului torilta kapakan edustalta torventoitotusta. "Kuuluttaja! Avatkaahan, miehet, ovi, että mekin saamme kuulla, mitä siellä julistetaan", huusi huovi.
Kun ovi oli työnnetty auki, kuului karkea miehen ääni, joka puhui kuin ulkoa opittua läksyä: