Tässä keskeytti hänen puheensa tallimestari Anders Niilonpoika, joka juoksi esille ja huusi:
"Ette te, Juhana Fleming, ole syytön, vaan olette te juonitellut minun ruhtinaallista armoani vastaan, minkä Jumala kuitenkin on kääntänyt teidän omaksi turmioksenne."
"Milloin minua on kuulusteltu ja onko minusta todistettu sitä, mitä te väitätte?" kysyi Juhana herra. "Ja onko minut laillisesti tuomittu? En minä ainakaan ole kuullut sellaista, vaan raastuvassa luettiin ainoastaan julki syytöspykälä, että minä olisin kantanut nurjaa kilpeä isänmaatani vastaan, mutta mitään laillista tutkimusta ja oikeudenkäyntiä ei pantu toimeen."
Enempää hän ei saanut puhutuksi, kun sotamiehet alkoivat meluta ja jotkut heistä huusivat, että hänet olisi vietävä ulos piirin keskeltä sekä sitten jälleen sisälle niiden sanojen johdosta, joita hän juuri oli käyttänyt herttuasta. Tähän vastasi Juhana-herra:
"Minä olen käynyt tänne omin jaloin, mutta niiden avulla minä en täältä takaisin palaa. Sillä kun minut kerran on aiottu ja määrätty kuolemaan, niin tahdon minä kuolla tyynin mielin, jättäen asiani Jumalan haltuun. Hän tuomitkoon minun ja niiden välillä, jotka minut ovat kuolemaan määränneet."
Tämän jälkeen teki hän kohteliaita kumarruksia ikkunoissa näkyville naisille ja torilla seisoville tuttavilleen, viitaten toisille kädellään sekä toivottaen kaikille hyvää yötä. Sen jälkeen kääntyi hän hieman ja riisui päältään samettiröijynsä. Ojentaen pyövelille pienen kukkaron, jossa oli yksitoista unkarilaista kultarahaa, lausui hän:
"Tee mitä virkaasi kuuluu, mutta älä anasta vaatteitani, vaan jätä ne palvelijani huostaan."
Tämän jälkeen laskeutui hän polvilleen pienelle neliskulmaiselle matolle, joka oli häntä varten lavalle asetettu. Kääntäessään päätään hiukan taaksepäin näki hän pyövelin kohottaneen raskaan miekkansa lyömäasentoon, jolloin hän nopeasti ojensi päänsä suoraan ja ummisti silmänsä. Seurasi parin silmänräpäyksen kestävä, mutta sitä kaameampi äänettömyys, minkä jälkeen miekka suhahtaen halkasi ilmaa — ja Fleming-suvun vanhin haara oli miehiseltä kannaltaan sammunut.
Seuraavana iltana hämärän langetessa lähti Aningaisten sillan alapuolelta pieni alus liukumaan jokea alas. Olavi-ukon ohjaamana kuletti se mustaa ruumiskirstua, jossa viimeisen Viikin vapaaherran maalliset jäännökset olivat matkalla Paraisiin, haudattavaksi isänsä rautamarskin rinnalle. Mutta toisten telotettujen ruumiit oli asetettu teilirattaisiin Kerttulinmäelle ja heidän päänsä olivat rautaporien nenässä rivissä raatihuoneen harjalla.
Hakkapeliitat.