"Mutta mitä sinä niillä teet, kun vasikasta ja kauroista muutenkin tulee rahaa?" ei hän voinut olla kysymättä.
Mutta isäntä antoi yhtä vähän selittävän vastauksen kuin äsken tuvassa:
"Kylläpähän sitten kerkeät nähdä."
Sen enempää selittelemättä työntäysi hän pihalle, sijotti myttynsä omaan rekeensä, tarttui suitsiin ja kuormalle nousten komensi hevosen liikkeelle.
Mitähän sillä nyt oikeastaan on mielessä, mietti emäntä navettaa kohti kävellessään. Se onkin ollut niin miettiväinen koko yön ajan, ettei siltä ole kunnollista vastaustakaan saanut. Ja mitähän se niistä naapureistakin nyt, eihän meillä tähän aikaan ole mitään pitoja pantu toimeen… eikähän tässä ole sellaisia varten varustuksiakaan tehty. Mutta jotakin sillä vain on mielessä, mitä sitten lieneekin eilen pappilassa käydessään saanut päähänsä.
Vainion perältä kuului vielä kaupunkiin menijäin tiuvunhelinä ja reen narina ja saamatta asiaa mielessään selväksi sammutti emäntä päresoihdun lumihankeen ja pistäysi navettaan, jossa piiat juuri lopettelivat aamulypsyä.
* * * * *
Päivää ei tähän aikaan vuodesta ollut enää jälellä muuta kuin kapea kaistale kahden laajan pimeän välissä. Toinen pimeä oli jo hyvän aikaa sitten levittänyt huntunsa tienoon yli, kun reen narina Teppolan pihalla ilmaisi, että kaupunkimiehet ovat palanneet.
Emännän jännitys nousi nousemistaan, mutta isännän tarkotuksista ei hän vieläkään saanut selkoa. Jälkimäinen vei kyllä jonkun raskaalta näyttävän kantamuksen vierastupaan, mutta kun emäntä hetkistä myöhemmin pistäysi sinne, ei kantamusta näkynyt siellä missään. Isäntä oli siis selvästikin kätkenyt sen suureen kirstuunsa. Mikähän se viho viimeinkin oli? Emäntä tiedusteli sitä jo salavihkaa rengiltäkin, mutta tällä ei ollut asiasta yhtään parempaa selkoa, oli vain nähnyt isännän kaupungilta kantavan sitä kortteeritaloon ja peittävän rekeensä.
No, tottapa kai sitten kylvyn jälkeen nähtänee, lohduttelihe emäntä.