Hänen matkansa määränä oli siis Parisi, jonne Heilsbergistä linnuntietä laskien oli puolitoista sataa penikulmaa. Mitä vastuksia kohdaten ja mitä seikkailuja kokien hän tuon vierasten maiden halki vievän matkansa suoritti, siitä ei jälkimaailmalle ole tietoja säilynyt. Mutta kun kolmisen viikkoa oli kulunut hänen lähdöstään, ratsasti hän eräänä kauniina joulukuun päivänä sisälle Parisin kaupunkiin ja ryhtyi aitosuomalaisella itsepintaisuudellaan etsimään hotellia, jossa Ruotsin lähetystö majaili. Muutaman tunnin kuluttua hän sen löysikin, ajaa tömisti portista sisälle ja laskeusi satulasta. Saatuaan raudikkonsa hiukan korjuuseen työntäysi hän matkapölyineen suoraan pääkäytävästä sisälle. Kun ranskalainen lakeija ei ottanut häntä ymmärtääkseen, vaan tahtoi tukkia häneltä tien, tarttui hän tätä kursailematta kaulukseen ja heitti sivulle. Virastohuoneisiin tultuaan ei hän suostunut papereitaan jättämään sihteerille, vaan tahtoi antaa ne itse ministerille, jolle ne oli osotettu. Eikä hän tyytynyt, ennenkun seisoi itse hänen excellensinsä, vapaaherra Sparren edessä. Nyt otti hän kolmikolkkahattunsa päästä ja pisti sen vasempaan kainaloonsa, kuten oli nähnyt itse kuninkaankin juhlallisemmissa tilaisuuksissa tekevän, otti kirjesalkun poveltaan ja lähettiläälle ojentaen virkkoi:
"Hänen Majesteetiltaan kuninkaalta." Vapaaherra Sparre tarkasteli häntä kiireestä kantapäähän, alkoi sitten tyytyväisesti hymyillä ja taputti kersanttia ystävällisesti olkapäälle.
"Nyt teidän on muutamia päiviä levähdettävä matkan vaivoista, kunnes Hänen Majesteetilleen menevä raportti ehtii valmiiksi", lausui hän.
* * * * *
Pari päivää sen jälkeen kun kersantti Simuna Antinpoika oli saapunut Parisiin, kulki hän illan hämärässä erään Ruotsin lähetystön nuoremman virkamiehen opastamana pitkin Seinen rantaa Tuilerioita kohti. Raskaita karoliinisaappaitaan tömistellen ja kilkkavin kannuksin asteli hän hätäilemättä opastajansa jälessä vanhan kuningaspalatsin monimutkaisia käytäviä, olematta millänsäkään ihmeissään töllistelevistä vahtisotilaista ja lakeijoista. Eikä hän osottanut mitään typertymisen oireita, kun hän koreapukuisen lakeijan avaamasta ovesta astui saliin, jonka loisto sekä sen kiiltävällä permannolla liihotteleva seura ihan silmiä häikäsi.
Siellä sirkutteli kokonainen liuta keveäpukuisia, enkelikoreita naisia, jotka leyhyvine viuhkoineen olivat kersantista kuin suuria, loistavasiipisiä perhoja. Ja heidän keskellään liikkui sirosti kumartelevia, silkkisääryksisiä ja peruukkipäisiä herroja pitsihihaisine ja monikirjavine mekkoineen. Muutaman vahvasti puuteroidun peruukin sisältä näkyivät hänen ranskalaisen majesteettinsa pöhöttyneet ja väsähtäneet kasvot pitkine burbonilaisnenineen. Hän istui tuttavallisesti hoviherrojensa keskellä, joiden joukossa näkyi Ruotsin lähettiläskin.
Simuna Antinpoika ei kuitenkaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota, vaan varovaisen tanakasti astuen, ettei kompastuisi liukkaalla permannolla, eteni hän jonkun matkaa ovesta ja asettui sitten sotilaallisessa asennossa odottamaan, mitä hänellä täällä tehtäisiin. Niin suuresti kuin häntä huvittivatkin nuo liukastelevat herrat ja paljasrintaiset perhosnaiset, säilyttivät hänen arvekkaat kasvonsa kuitenkin tavallisen tuiman ja sulkeutuneen ilmeensä.
" Quel ours! — millainen karhu!" kuului naisten joukosta. "Tuollaisiako he lienevät kaikki?"
Karoliinikersantti toimitettiin istumaan taburetille pienen pöydän ääreen. Köykäinen istuin rasahti arveluttavasti hänen sijottuessaan siihen. Raskaan miekkansa sovitti hän hajallaan olevien jalkojensa väliin niin että huotra rämähti parkettipermantoon ja nojasi vasemman kätensä sen kahvaan, joka ulottui hänen rintansa tasalle. Oikean kyynärpäänsä asetti hän pöydälle ja alkoi tarkastella vastapäisellä seinällä olevaa, monikoristeista uunia. Edessään olevasta loistavasta seurueesta ei hän näyttänyt olevan millänsäkään. Ja mitäpä hänen, joka oli ollut mukana Narvan, Väinän ja Klissovin voitoissa ja joka liikkui täällä kuninkaansa asioilla, tarvitsi piitata mokomista nukkeihmisistä.
Häntä läheni sipsuttavin askelin lakeija, laskien pöydälle tarjottimen, jossa oli viinipullo ja lasi sekä kaikenlaisia pieniä leivoksia.