"Niin, pudottaa se läjään, ihan vakavasti puhuen, silloin vasta me saamme rauhassa elää. Jos me olisimme tavallisten ihmisten kanssa tekemisissä, kuten lännen puolella, niin silloinhan kyllä tavalliset rauhansopimuksetkin jotakin merkitsisivät. Mutta moskovalaisen kanssa — ei niist' mitään! He voivat tänään ristin suutelemisella vakuuttaa ikuista rauhaa ja jo huomenna murhaten ja polttaen karata rauhaan luottavan naapurinsa rajojen sisälle. Sanottu sana ja tehdyt lupaukset ovat heille kuin tyhjää ilmaa. Merkillisen niljakasta ja epäluotettavaa kansaa! Niin, koko Moskovan valtakunta on kuin pohjaton suo, josta myrkylliset usvat ja alituiset hallat uhkaavat meidän viljelyksiämme."
"Ja ilmaa pimittävät heinäsirkkaparvet", lisäsi Jöns Maununpoika, "pajarien ja knääsien johdolla liikkuvat heinäsirkkaparvet. Milloin hyvänsä voimme sieltä taas saada kuuron niskaamme. Mutta vanhan Knuutti Possen ja hänen kruutitynnyriensä nimessä minä laitan asiat niin, että moskovalainen lyö nenänsä Iittiin sitä kivistä napaa vasten, mikä minun voutikuntani on."
Toisten nauraessa vahvisti Jöns-herra sanojaan kuvaavalla eleellä, kohotti sitten kannunsa ja vaati pöytäseuruetta juomaan Suomen kaakkoisimman voutikunnan maljan.
Leikillisten ja vakavien keskustelujen vuorotellessa jatkui sitten juominkia pitkälle yön selkään.
* * * * *
"Ylös, herra Jöns! Herätkää ja nouskaa ylös, herra Jöns!"
Se oli nuorenpuoleinen mies kevätahavan tummentamin kasvoin, joka seuraavana aamuna ani varhain koetti kiskoa Jöns Maununpoikaa unettaren helmoista, jonne tämä viinin raskauttamana oli ehtinyt juuri parahiksi ja mukavimmilleen vaipua. Hyvän aikaa sai hän riuhtoa punottavaa voutia, ennenkuin sai hänen raskaan kuorsauksensa katkeamaan ja muuttumaan jonkunlaiseksi puheenärinäksi, josta saattoi erottaa sanat: Kivennapa, moskovalaiset, reininviini ja pryssinki.
Nuori mies korotti ääntään ja melkein huusi hänen korvansa juuressa:
"Nouskaa, herra Jöns, sillä vihollinen on tullut rajan yli!"
"Häh, vihollinenko?" ärähti vouti, kavahti istualleen ja avasi verestävät silmänsä selko selälleen. Nyt vasta tunsi hän oman kirjurinsa. "Kautta kaikkien reininviinitynnyrien, kuinka sinä täällä olet ja mitä varten olet jättänyt virka-asemasi Kivennavalla?" huudahti hän.