Pieniä seikkailuja ja vaarattomia kahakoita.
Entiset toverini eivät vielä olleet palanneet omilta retkiltään ja minä lähdin jälleen yksinäni liikkeelle. Taivassalon papista olin kuullut samaa kuin pastori Paulinistakin ja että hänkin olisi minua ankarasti uhkaillut. Päätin sen vuoksi asettaa hänet samantapaisen kokeen alaiseksi. Kirjoitin siis ensinnäkin omassa nimessäni kirjeen, jossa varoitin herra Strandmania uskottomuudesta omaa kuningastaan kohtaan, joka äskettäin oli Jumalan avulla palannut takaisin valtakuntaansa. Kirjeen lopussa mainitsin, että lähetän oman renkini sitä tuomaan hänelle, ja jollei hän nyt uhkaustensa mukaan vangitse renkiäni, niin pyysin sen mukana saada muutaman rivin vastaukseksi kirjeeseeni.
Kun olin vienyt kirjeen pappilaan ja pastori silmäillyt sen läpi, kysyi hän:
»Missäs sinun isäntäsi on?»
»Hän on tuolla metsässä, kun ei uskaltanut itse tulla peläten teidän vangitsevan hänet», vastasin minä. »Mutta vastauksen pyysi hän teidän kirjoittamaan.»
»Mitä minulla on hänen kanssaan tekemistä!» vastasi pastori tuikeasti.
»Mutta minä en uskalla ilman vastausta palata hänen luokseen», koetin selittää.
Nyt pistäytyi pastori huoneeseensa ja palasi hetkisen kuluttua takaisin. Kirjeeni alareunaan hän oli kirjoittanut seuraavat sanat: »Löfvingin ei tarvitse sekaantua minun asioihini, sillä minä itse vastaan siitä, mitä olen tehnyt tai vasta aion tehdä.»
Silloin lausuin ankarasti:
»Minä olen itse Löfving, mutta sinussa ei ole ikinä miestä vastaamaan siitä, mitä olet tehnyt!»