Tämän sanottuani vedin toisen pistoolin esiin ja ojensin sen hänen rintaansa kohti. Hän kalpeni ja oli vähällä vaipua lattiaan sekä pyysi änkyttäen minua antamaan hänelle anteeksi ja rupeamaan hänen ystäväkseen. Ja niin tämä pieni jupakka lopuksi päättyi, että annoimme tosillemme kättä ja minä jäin hänen vieraakseen seuraavaan päivään saakka saaden nauttia runsasta vieraanvaraisuutta.
Lokakuun ensi päivänä otin Kustaviin jättämäni aluksen ja purjehdin sillä Iniöön sekä sieltä läheiseen Keistiön saareen. Täältä lähetin taas kolme kirjettä Tukholmaan, joissa monien muiden seikkojen ohella ilmoitin, kuinka ruhtinas Galitzin on äskettäin jaellut saaristolaisille matkapasseja houkutellen heitä Tukholmaan tiedusteluretkille. Keistiöstä palasin takaisin Iniöön ja oleskelin siellä ankarain myrskyjen takia kokonaista neljä vuorokautta, jotka vietin Norrbyn kylässä Matti Heikinpojan talossa. Viimeistä iltaa talossa ollessani menin ulkona käymään, ja kun tuvan ikkunan ohi kulkiessani kuulin sisällä nimeäni mainittavan, pysähdyin kuuntelemaan painaen korvani aivan ikkunaan kiinni.
»Saapa nähdä, uskaltaako Löfving täältä mennä Houtskarin Koivusaarelle, kun ne ovat niin kovin uhanneet hirttää hänet heti, kun hän sinne tulee», sanoi isäntä.
»No olisipa se nyt sentään kovin julmasti tehty» arveli siihen emäntä.
Palasin tupaan, istahdin penkille pöydän päähän ja teeskentelin itseni hyvin väsyneeksi, haukottelin pitkään, painoin pääni käsivarrelle sekä aloin pian kuorsata. Tovin sitä tehtyäni olin havahtuvinani hereille, haukottelin jälleen sekä aloin kertoa nähneeni sellaista unta, että näiden seutujen talonpojat vaanivat minua vangitakseen ja hirttääkseen. Isäntä ja emäntä vilkaisivat hämmästyneinä toisiinsa, mutta minä tiedustelin viattomana, eivätkö hekin olleet sellaisia uhkauksia kuulleet. He myönsivät sen, jolloin minä vakuutin:
»Niin, niin, näen aina edeltäpäin unissani, mikä vaara minua kulloinkin uhkaa.»
Muutaman ajan kuluttua huomasinkin sitten tarkoitukseni toteutuneen, sillä tieto tästä ihmeellisestä kyvystäni oli levinnyt ympäri saariston.
Lokakuun kymmenennen päivän iltana saavuin ankaran lounaismyrskyn vallitessa Livoluotoon ja yövyin Povalan taloon Tersalan kylässä. Heräsin aamulla makeasta unestani uuninpäällä siihen, että tupaan tuli kolme venäläistä, jotka röyhkeästi vaativat isännältä viinaa. Sitä saatuaan väittivät he itsellään olevan ruhtinas Galitzinin määräyksen ottaa talonpojilta viinapannut pois. Isäntä antoi heille, nyt rahaa, mutta he vaativat vielä muutakin muka viinapannun lunnaiksi. Hetken vielä riideltyään saivat he vielä kirveen ja villasukat, minkä jälkeen he lähtivät ulos.
Minä olin tällä välin kiireesti pukeutunut ja tulin nyt uunilta alas. Nähtyäni ikkunasta, että samat miehet olivat uudelleen sisälle tulossa, paneuduin nopeasti penkille pitkäkseni ja sieppasin tyhjän viinalekkerin pääni alle. Venäläiset tulivat sisään ja yksi heistä läheni heti minua ja sieppasi röyhkeästi lekkerin pääni alta. Nousin laiskasti istumaan, haukottelin ja sanoin:
»Kyllä siitä ryypätä saa.»