»Mitäs tämä? Itsekö, roisto, olet sitä tehnyt, kun lehmät ovat
Savonlinnassa?»
Niin hurjasti kuin minun sisälläni kiehuikin, onnistuin minä yhä edelleenkin pysymään näköjään rauhallisena sekä aloin selittää:
»Mutta maistakaahan sitä piimää, niin huomaatte, että se on jo monen viikon vanhaa. Tuolla aitassa sitä on kokonainen amme, koottu jo juhannuksen aikana, ennenkuin karja Savonlinnaan vietiin.»
Päällikön suusta tuli kirouksia tulvanaan, ja piimähaarikan tyhjensi hän minun silmilleni. Ympärillä olevat kasakat räjähtivät pilkkanauruun, samalla kuin muutamat heistä päällikön käskystä kävivät käsiksi minuun ja sitoivat ranteeni yhteen monikertaan kiedotulla niininuoran pätkällä. Mielessäni välähti jo, että he rupeavat minusta kiduttamalla tietoja pusertamaan. Mutta ryöstettyään ja peuhattuaan kaikkialla talon huoneissa sekä sälytettyään mukaansa kaikenlaista otettavaksi kelpaavaa nousivatkin kasakat hevosten selkään ja varustausivat pois lähtemään. Minut sijoitettiin parin villinnäköisen partaniekan väliin, joista toinen sitoi yhteen kytketyistä ranteistani lähtevän nuoranpään satulaansa. Sitten lähdettiin täyttä ravia liikkeelle.
Kiinni sidottujen käsieni takia oli minun mitä tukalinta juosta, mutta kasakan satulaan sidottu nuora ja takanani korskuvat hevoset pakottivat minut seuraamaan mukana. Sivullani ratsastavat nauroivat ja irvistelivät minulle pahanilkisesti, hiki virtasi pitkin ruumistani, ja hevosten jaloista tupruava pöly oli minut tukehduttaa. Tunsin, etteivät jalkani enää kauan jaksaisi suorittaa tehtäväänsä, vaan että vaipuisin pitkin tietä hevosten jaloissa raahautumaan. Mutta silloin tuli onneksi Kiteen kirkko näkyviin, ja kasakat pysähtyivät erääseen taloon, jonka pihanurmelle minä läähättäen vaivuin pitkälleni. Epäselvästi vain tajusin, kuinka kasakat ympärilläni elämöivät ja kuinka sisältä kuului pelästyneen ja ahdistetun naisväen kirkunaa.
Kun olin pahimmasta uupumuksestani hiukan toipunut, nousin istumaan voidakseni tehdä joitakin huomioita. Päinvastaiselta suunnalta, kuin mistä me olimme tulleet, läheni taloa toinen kasakkajoukko, kuljettaen mukanaan muutamia vankeja, joukossa pari naistakin, sekä kaikenlaista ryöstösaalista. Tämä oli siis nähtävästi eri tahoille ryöstelemään hajaantuneiden vihollisjoukkojen sovittu kokoontumispaikka. Mutta kauan en saanut siinä huomioitani tehdä, sillä samassa läheni minua muuan rokonarpinen ja hirveän ruma kasakka, joka potkaisten vaati minua nousemaan. Sen tehtyäni päästi hän siteet ranteitteni ympäriltä ja alkoi sitten kiskoa vaatteita päältäni, niin että minä lopuksi seisoin siinä ilkosen alasti virnottavan kasakkajoukon keskellä.
»Mitähän iloa sinulle, Tapani-poikaseni, nyt aiotaan valmistaa?» kysyin itseltäni, kun samalla huomasin kasakkain pariin kohtaan pihamaalle puuhaavan nuotioita. Ensiksi ajattelin, että vihollinen aikoi minut ja toiset vankinsa roviolla korventaa. Sellaisia julmuuksia oli kuultu vihollisten Inkerissä ja Käkisalmen puolella yllin kyllin harjoittaneen. Katselin jo ympärilleni, mistä saisin jonkinlaisen aseen käsiini temmatuksi, puolustaakseni sillä itseäni niin kauan kuin suinkin ja saadakseni kärsimieni kolhujen korvaukseksi lähettää manalaan edes muutamankaan noista ympärilläni pauhaavista paholaisista. Maltoin kuitenkin vielä mieleni ja odotin, kunnes minuun ruvettaisiin uudestaan käymään käsiksi.
Pian huomasin kuitenkin nuotioiden suhteen erehtyneeni. Kasakat olivat nimittäin saaneet käsiinsä muutamia lehmiä, joita he nyt ryhtyivät pihalla teurastamaan, ja nuotiot oli viritetty lihojen paistamista varten.
Äskeinen riistäjäni, joka nyt omien repaleisten housujensa sijalle oli pukenut minulta anastamansa, lähestyi jälleen ja viskasi minulle risaisen ja pahoin likaantuneen pellavapaidan. Se oli nähtävästi ollut pitkät ajat hänen omilla hartioillaan, ja vaikka minulla ei suinkaan ollut halua sellaista jätettä päälleni pujottaa, tuntui toiselta puolen alastomuutenikin siksi nololta, että katsoin lopulta parhaaksi ottaa antimen kiltisti vastaan. Jalomielinen lahjoittaja seisoi vieressäni, kunnes olin saanut repaleen ylleni, minkä jälkeen hän parin toverinsa avustamana köytti käteni jälleen yhteen. Sen jälkeen tyrkkäsivät he minut tallin päässä olevaan pieneen ruoka-aittaan ja pönkittivät oven ulkoa.
Aitan seinissä ei ollut muuta aukkoa kuin ovi, mutta räystästen alta ja oven alanurkassa olevasta kissankäytävästä pääsi sen verran valoa, että näin hyvin ympärilleni. Kasakat olivat puhdistaneet sen ruokavaroista, joten siellä oli vain muutamia astioita ja pari tyhjää hinkaloa. Astellessani edestakaisin huomasin muutamien lattiapalkkien hiukan liikkuvan ja mieleeni välähti heti paon tilaisuus. Kumarruin alas ja tarkastelin lähemmin lattiaa. Lankut olivat irtonaisina poikkiniskojen päällä, joten niistä verraten helposti saattoi muutamia siirtää paikoiltaan. Eräästä suuremmasta raosta näin myöskin, että lattian alla oli kyllin tilaa miehelle ryömiäkseen ulos. Nyt oli päästävä vain selville siitä, kuinka tarkkaan aittaa vartioitiin, ja sitten yöllä yritettävä, sillä kaikesta päättäen aikoivat viholliset tähän yöpyä. Muutamista seinänraoista tirkistelemällä sain selville, ettei aitan ympärillä liikkunut vartijaa, mutta sensijaan oli toinen nuotioista lähellä aitan ovea, ja sen ympärillä hääräsi joukko kasakoita syöntipuuhissa. Sen paremminhan heidän kannaltaan katsoen ei kannattanutkaan vartioida sisään suljettua ja käsistään köytettyä vankia.