* * * * *
JULKAISIJAN JÄLKIHUOMAUTUS.
Päiväkirjansa on Löfving lopettanut Porissa 1734. Se säilytetään Porvoon lyseon kirjastossa ja sen mukana on useita muitakin Löfvingin papereita. Niistä käy selville, että hän ainakin edellämainittuun vuoteen saakka on elänyt suuressa köyhyydessä. Nähtävästi katkeroituneena siitä, ettei hänelle ansioistaan ja kapteeninarvostaan huolimatta oltu annettu mitään virkaa, lähettää hän v. 1735 kuninkaalliselle majesteetille anomuskirjeen, jossa hän pyytää päästä Ruotsin alamaisuudesta muuttaakseen syntymäkaupunkiinsa Narvaan sekä pyrkiäkseen Venäjän keisarikunnan palvelukseen. Tämän anomuksen johdosta vaati kuningas sotakollegion mietintöä ja mainittu virasto pitääkin viisaampana saada Löfving pysytetyksi valtakunnassa, jota varten hänelle ehdotetaan annettavaksi joko ruotuväen kapteenin virka tai jokin kruununtila. Löfving saikin sitten tämän johdosta Hommanäsin tilan Porvoon pitäjässä.
N.s. Pikkuvihan puhjettua v. 1741 oli tuo kokenut partioretkeilijä taas mukana, sillä hänen tiedetään silloin m.m. karkoittaneen venäläiset Hailuodosta. Mitään omia muistiinpanoja ei Löfving tässä sodassa kokemistaan vaiheista ole kuitenkaan jättänyt.—Myöhemmällä iällään oli hänellä majurin arvo. Oltuaan kahdesti naimisissa kuoli hän 87-vuotiaana Hommanäsissä 22 p:nä lokak. 1777.
* * * * *
ALAVIITTEET
[1] Yksi Isonvihan surullisimpia ilmiöitä oli juuri se, että venäläiset pistivät maassamme vangiksi ottamiaan naisia ratsujoukkoihinsa ja pakottivat heidät sitten taistelemaan omia maanmiehiä vastaan. Niinpä oli Vologodskin rakuunarykmentissä viitisenkymmentä nuorta suomalaista naista, jotka ottivat osaa useimpiin Isonvihan taisteluihin. Näistä seikoista katso lähemmin Annikka Svahnin elämäkertaa Biografisessa Nimikirjassa sekä Yrjö Koskinen: Lähteitä Ison vihan historiaan, ss. 364-5.
Julkaisijan huomautus.
[2] C = alkukirjain nimessä Carolus.
Julkaisijan huomautus.