— On kyllä, vahvisti Markus. — Viime kesän kuluessa minä kirjoitin Työmieheen puolikymmentä artikkelia ja nyt olen sen vakinaisia avustajia. Tullessani kävin Työmiehen toimituksessa ja tutustuin muun muassa Valppaaseen. Olivat hyvin mielissään siitä, että ylioppilaita alkaa liittyä heidän puolueeseensa. Toistaiseksi minä olenkin miltei ainoa. Kyselivät mitä tutkintoja minä aion suorittaa ja olivat hyvillään kuullessaan minun aikovan valmistua sanomalehtimieheksi, sillä niistä sanoivat heillä olevan puutteen.
— Mutta sehän on mainiota, että sinusta on tullut sosialisti! huudahti jälleen Veli ja katseli toveriaan täynnä veljellistä myötätuntoa. — Siinähän sinulle aukenee tavattoman laaja vaikutusala.
— Eikö totta, puhkesi Markus sanomaan iloissaan toverinsa osoittamasta vilpittömästä myötätunnosta, — että sosialismissa on jotakin vahvasti puoleensa vetävää? Se käy suorastaan uskonnosta.
— Niin, uskontona se onkin työläisjoukoilla, myönsi Veli, — ja siitä johtuu sen suuri voima.
— Meillä koettavat perustuslailliset vetää sosialisteja puolelleen, mutta se on saatava pysymään täysin itsenäisenä puolueena, sanoi Markus, antaakseen toverilleen vastalahjan tämän osoittamasta myötätunnosta ja osoittaakseen, ettei hänessä enää ollut jäljellä mitään vanhasta hapatuksesta.
— Tietysti, vakuutti Veli, — sillä ovathan työväenluokan edut kokonaan ristiriidassa ruotsalaisen puolueen kanssa.
Hetken vaiti oltuaan jatkoi Markus:
— Minä olen innolla ryhtynyt syventymään sosialismin oppeihin ja kansantalouden olen yliopistossa päättänyt ottaa yhdeksi oppiaineeksi. Toissa päivänä kirjoittauduin jo kansantalouden luennoille.
— Sehän onkin sinulle nyt välttämätöntä, myönsi Veli. — Mutta et kai silti estetiikkaa jätä?
— Ehkä minä suoritan siinäkin arvosanan, arveli Markus, — sillä sittenhän voin toimia kirjallisuusarvostelijana sosialistisissa sanomalehdissä.