Oli päästy pääsiäisen aikaan. Heräävä kevät, edellä käynyt pitkä paastonaika ja monen monet pääsiäispäiviin liittyvät kertomukset noitien yöllisistä ratsastuksista ja paholaisen harjottamista sielunkaupoista synnyttivät joka kevät tähän aikaan omituista levottomuutta ja henkistä sairaaloisuutta luostarisisarten keskuudessa. Usein oli tähän aikaan sattunut sisarille samanlaisia kohtauksia kuin se, johon sisaret Agnes ja Elina olivat jo ennen joulua sairastuneet. Tänä kevännä sattui vakavampi sairauskohtaus ainoastaan sisar Kaarinalle.
Sen jälkeen kun Kaarina oli ollut edellä kerrotussa salaripissä, oli häntä oman synnintuntonsa lisäksi alkanut vaivata se, että hän ripissä oli ilmaissut Antin nimen. Hän piti varmasti siitä johtuvana sitä, ettei hän messuissa enää kuullut Antin ääntä. Mutta toiselta puolen lisääntyi hänen synnintuntonsa siitä huomiostaan, ettei hän voinutkaan olla Antista piittaamatta, vaan muisti joka kerta messussa oltaessa, että alhaalta ei kuulu Antin ääntä. Rippiholvia kohtaan oli hänessä kuitenkin herännyt voittamaton kammo, niin ettei hän ripittämällä voinut mitenkään suostua sydäntään huojentamaan. Eikä hän myöskään uskaltanut enää Elinallekaan kaikkia sydäntuskiaan paljastaa, sillä hän pelkäsi Elinan taas hoputtavan häntä rippiin. Sen sijaan oli hän yhtämittaisilla katumustöillä ja paastoamisella koettanut saavuttaa rauhaa. Illoin rukoili hän sellissään niin kauan kuin suinkin jaksoi olla polvillaan rukoustuolissa ja näki kaikenlaisia sekavia näkyjä. Hän oli kalpenemistaan kalvennut ja kuihtunut sekä käynyt täydellisesti samanlaiseksi äänettömäksi unissaan kulkijaksi kuin Elina oli ollut ennen sairauttaan.
"Hänestä tulee hurskas nunna", sanoivat jotkut vanhemmat sisaret.
"Hupsuksi hän on tullut ja se on Elinan syytä", sanoi Ursula.
* * * * *
Pääsiäisyönä valvoivat sisaret kirkossa veisaten ja rukouksia lukien. Suuri alttarikaappi oli jo septuagesimasta alkaen ollut sulettuna ja kiirastuorstaina oli kaikki alttarit verhottu mustalla veralla. Kirkkoa valaisi niukasti yksi ainoa tuohus, joka paloi korkeakuoria lähinnä olevan pilarin kylessä.
Vähää ennen puolta yötä, juuri kun veisattiin virttä Agnus Dei, kaatui Kaarina pyörtyneenä lattiaan. Kun sisaret olivat tointuneet pahimmasta hämmingistään, kannettiin hänet sairastupaan. Häneen oli tullut ankara kuumetauti ja kokonaisen viikon makasi hän houriossa. Sisar Elina oli nyt vuorostaan hänellä hoitajana ja hänen toimestaan kävi isä Henrikki tänä aikana antamassa Kaarinalle viimeisen voitelun. Kun hän sitten viikon kuluttua palasi täydelle tajulleen, oli hän niin heikko, että tuskin kykeni paria sanaa kerrallaan puhumaan. Mutta kevään mukana alkoi hän vähitellen toipua ja se kävi sitäkin nopeammin sen jälkeen, kun hoitajaksi oli Elinan sijaan tullut Ursula, sillä hän ryhtyi tarmokkaasti ja omalla tavallaan parantamaan sairasta. Hänen lääkityksenään oli ainoastaan vahvempi ruoka kuin mitä Elina oli antanut.
"Se paastoaminen saa jo riittää", sanoi hän ja hoputti Kaarinaa yhtä mittaa syömään.
* * * * *
Oli harvinaisen kaunis päivä toukokuun alussa. Sairastuvan kumpikin ikkuna oli auki ja puutarhasta virtasi sisään raikas ilma, jossa tuntui vahva tuoksu merisuolasta ja äsken puhjenneista lehdistä. Kaarina hengitti sitä ahnaasti ja hänen mielensä sykähti iloiseksi, kunhan kuuli ulkoa leivosen liverryksen, puutarhamuurin takana leikkiväin lasten ääniä, vuohen määyntää ja kellojen kilinää.