"Kun se Pyhä Katariina rouva oli kerran Neapelin kaupungissa, tuli hänen luoksensa eräs korkea-arvoinen rouva, valittaen että hänen nuori ja ainoa tyttärensä öillä hirmuisesti vaivataan hekuman perkeleeltä. Eivätkä he olleet tätä hätäänsä rohjenneet valittaa kenellekään ystävistään, vaan kuultuaan Pyhän Katariina rouvan saapuneen heidän kaupunkiinsa, olivat he uskaltaneet tulla hänelle hätäänsä valittamaan ja pyytämään, että hän pyhillä esirukouksillaan vapahtaisi tyttären vihollisen kahleista.
"Kun tuo jalo rouva oli kuullut heidän valituksensa, tuli hän sydämensä pohjasta liikutetuksi, lankesi polvilleen ja luki hiljaa itsekseen yhden Ave Marian, kuten hän oli pyhältä äidiltään oppinut tekemään aina silloin kun häneltä pyydettiin jotakin apua. Lopetettuaan rukouksen antoi hän heille monta otollista neuvoa ja varotti erittäinkin tytärtä visusti ja ilman vilppiä ripittämään itsensä kaikista synneistä, sillä ripittämättömien syntien tähden antaa Jumala usein meidät perkeleen kiusattavaksi. Sen jälkeen antoi hän tyttärelle muutamia tilkkusia pyhän äitinsä puvusta, kehottaen häntä kantamaan niitä ruumiillaan. Ja vielä kehotti hän sekä äitiä että tytärtä menemään kahdeksana päivänä ilman kenkiä ja ilman liinavaatteita pyhän ristin kirkkoon ja siellä muistelemaan Kristuksen piinaa ja kuolemaa sekä lukemaan kumpikin eriksensä seitsemän Pater nosteria ja seitsemän Ave Mariaa. Ja itse sanoi hän tahtovansa mielellään rukoilla heidän puolestaan, vaikka hän tunsikin itsensä vähäiseksi ja arvottomaksi."
Tällöin kopisti abbedissa veitsensä päällä kolmasti pöytään. Elina lakkasi lukemasta ja kaikki sisaret keskeyttivät syönnin, siirtäen syrjään lusikat ja veitset. Kaikki kohottivat kätensä ylös ja hymisivät yhteen ääneen enkelitervehdyksen. Kun se oli päättynyt, laski jokainen kätensä helmaan, päät taipuivat eteenpäin ja seurasi liikkumaton äänettömyys, jonka kestäessä sisarten tuli muistella Kristuksen katkerata piinaa ja kuolemaa. Pitkin pöytiä asetetut talikynttilät tuikuttivat avarassa salissa kuin etäiset tähdet, keittovadeista nousi ohuita höyrypatsaita hälveten kattoa kohti, ja nuo harmaisiin kaapuihin ja mustiin huntuihin verhotut luostarisisaret näyttivät kuin paikoilleen jähmettyneiltä. Ja tätä heidän säännönmukaista hartauttaan katsoi alttarilta taivaallinen neitsyt suurilla ja kylmillä silmillään.
Mutta abbedissa kohotti jälleen päänsä, koputti veitsenpäällä pöytään ja nuo monet harmajat kuvapatsaat alkoivat osottaa elonmerkkejä. Kädet kohosivat jälleen pöydälle ja sarvilusikat alkoivat liikehtiä vatien ja tiukkaan hunnutettujen päiden välillä. Samalla alkoi myöskin Elinan sormi liikkua pitkin kirjan rivejä, kun hän ryhtyi jatkamaan keskeytynyttä lukua.
"Sekä äiti että tytär tekivät niinkuin heitä oli neuvottu ja koska kahdeksas päivä oli kulumassa, tulivat he jälleen pyhän rouvan luokse, iloiten ja kiittäen Jumalaa ja hänen palvelijatartaan, Pyhää Katariina rouvaa. Ja he kertoivat, että edesmenneenä yönä, joka oli kahdeksatta päivää vasten, ilmestyi tyttärelle perkele kaikista kauneimmassa ja rumimmassa hahmossaan ja sanoi hampaitaan kiristellen ja hirmuisesti uhkaillen: Kirottu olkoon se Birgittan tytär Ruotsista, joka sinut vapahti minun vallastani, niin etten minä koskaan enää saa palata sinun luoksesi! Niin sanoen poistui perkele tulenliekissä. Mutta siunattu olkoon hän, jolle Jumala oli antanut sellaisen vallan pahojen henkien yli!"
Vähitellen lakkasi yksi ja toinen syömästä, pyyhkien suunsa pellavaisen pöytäliinan reunaan, ja kun kaikki olivat ehtineet laskea lusikat käsistään, kuului jälleen abbedissan koputus. Ja nyt seurasi samanlainen rukoustoimitus sekä Kristuksen piinan äänetön muisteleminen kuin äskenkin. Sen tuli luostarisääntöjen mukaan tapahtua kokonaista kolme kertaa päivällisen kestäessä. Tämän toisen hartausmuistelun jälkeen nousi abbedissan viittauksesta pöydän äärestä yksi vanhemmista sisarista, jolla kuluneella viikolla oli ollut cellarian toimi, ja kokosi pöydiltä suureen koriin kaikki tähteet ja kantoi abbedissan eteen. Tämä mursi ja pienenteli suurimmat palat ja teki sitten ristinmerkin korin yli, minkä jälkeen se oli valmis jaettavaksi köyhille.
Kun varsinainen ateria siihen kuuluvine menoineen oli saatettu loppuun, lausui abbedissa esilukijattarelle:
"Tu autem —"
"Tu autem, Domine, miserere nostri — mutta sinä, Herra, armahda meitä", täydensi sisar Elina lauseen, mihin koko konventti yhteen ääneen vastasi:
"Deo gratias — Jumalalle kiitos!"