Kun oli hetken aikaa ääneti jatkettu syöntiä, kohotti Elina kätensä Ave Maria -rukoukseen. Kaarina seurasi hänen esimerkkiään, vilkastuaan ensinnä Ursulaan, joka vilkuili syrjäsilmin kumpaankin nunnatoveriinsa ja nosti sitten kätensä suun eteen sekä nauraa hihitti pahanilkisesti. Punastuen laski Kaarina kätensä alas ja sanoi vakavasti:
"Miksi sinä olet aina niin häijy, Ursula!"
"Näytitte niin hullunkurisilta, etten voinut pidättää nauruani", vastasi Ursula viattomasti. "Söisit sinäkin ilman konstailematta tuota lihalientä, sillä huomenna on perjantai ja silloin saamme taas tyytyä ohrapuuroon."
Kursailematta veti hän sitten Elinan koskematta jääneen lihakeiton eteensä sekä jakoi sen itsensä ja Kaarinan välillä, huomauttaen jälkimmäisen vastaväitteisiin ainoastaan:
"Jos tahdot enemmän olutta, niin minä käyn hakemassa, ennenkuin ne kirkosta palaavat."
Elina oli koko ajan istunut kuin yksinään refektooriossa ja syömästä lakattuaan suoritti hän kaikki säännönmukaiset kiitosmenot ja polvennotkistukset. Kaarina lausui niinikään tavalliset kiitossanat sekä niiasi neitsyt Maarian kuvalle, mutta Ursula ryhtyi heti syönnin lopetettuaan korjaamaan ruoka-astioita pöydiltä.
* * * * *
Kirkosta palasivat sisaret asianmukaisessa järjestyksessä konventtitupaan, jossa he pysähtyivät kahteen riviin.
"Benedicite — siunatkaa!" lausui abbedissa ja sisaret hymisivät lyhyen rukouksen.
Vasta nyt saivat sisaret ryhtyä vapaasti keskenään juttelemaan, oltuaan aamuvarhaisesta yhtämittaisissa hartaudenharjotuksissa. Kukin haki suurista seinäkaapeista esille käsityönsä, keskeneräiset ompeluksensa, sukankutimensa ja virkkausvehkeensä ja pian näkyi takkatulen sekä muutamain talikynttiläin valaisemassa tuvassa vapaasti sijottuneita ryhmäkuntia, joissa kehiteltiin auki kokoon käärittyjä käsitöitä ja alotettiin puoliääneen ja ikäänkuin arkaillen jutella maallisista asioista. Määrättyjen rajojen ulkopuolelle ei kukaan kuitenkaan uskaltanut antaa juttelunsa luiskahtaa, sillä jokainen tunsi painajaisena päällään abbedissan vaanivan katseen. Ainoastaan sisar Ursulan kieli pyrki tavan takaa monen sisaren salaiseksi iloksi anastamaan itselleen suurempia vapauksia kuin mitä abbedissa katsoi luostarisääntöjen siinä suhteessa sallivan. Mutta niinpä saikin sisar Ursula olla yhtä mittaa muistutusten ja rangaistusten esineenä.