VANHA EMÄNTÄ (Liikutettuna.) Kuulen, kuulen! Jumala teitä siunatkoon, lapset!
(Hapuilee eteensä ja silittää Tuomaan ja Katrin yhdistettyjä käsiä.)
EVELIINA, TAHVO ja VAPPU. Onnellisia olkaa!
TUOMAS (Hellittäen Katrin kädestä ja kohottaen sauvaansa.) Nyt joutaa tämä matkatoveri pois kädestäni, sillä vaellukseni on päättynyt. Maailman toisesta laidasta, aina Kaspian meren ääriltä, tämä sauva onkin minua seurannut.
TAHVO. Niin, äskenhän minun piti sulta kysyä, kuinka sinä nyt vasta sotavankeudesta palaat, mutta siihen tuli sitten näitä muita asioita väliin.
TUOMAS. Vaiheeni ovat pian kerrotut. Pultavan tappelussa minä monen muun toverini kera jouduin vangiksi. Seuraavana vuonna meitä suomalaisia ja ruotsalaisia lähetettiin viisituhatta miestä satamatöihin Volgan suulle. Kurjiin oloihin ja ruttoon kuoli siellä miehiä kuin sääskiä. Jälelle jääneet pistettiin tsaarin sotajoukkoon ja lähetettiin vieläkin kauemmas, taistelemaan kalmukkeja ja muita koirankuonolaisia vastaan. Siellä jouduin niiden vangiksi ja minusta tehtiin orja.
EVELIINA ja MUUT. Orja!
TUOMAS. Niin, orja! Ja sanonpa, että orjana siellä pakanain luona oli parempi kuin ryssällä sotavankina. Kotiin olin päättänyt kuitenkin kerran päästä. Niinpä onnistuin sitten karkuun livistämään ja harhailin viikkoja ja kuukausia erämaassa, kunnes taasen jouduin ryssäin käsiin. Silloin oli jo rauha tehty ja minut olisi tullut suosiolla päästää kotimaahan, mutta eihän ryssänmaalla mikään asia ole niinkuin ihmisten ilmoilla. Hovin herra, jonka käsiin jouduin, pisti minut maaorjainsa joukkoon. Raataa sain kuin hurtta ja yöt olin vankina lukkojen takana. Kuinka kauan lienen tätä kurjaa elämää viettänyt, en tarkalleen tiedä, sillä ajan kulku oli jo aikoja päästäni haihtunut. Mutta kotiin olin päättänyt kerran päästä ja minkä suomalainen päähänsä saa, sen hän myöskin pitää. Eräänä päivänä ryhtyi työvouti minua pahoinpitelemään. Te tiedätte, että suomalainen on arka nahastaan. Kaikkea muuta hän sangen pitkälle sietää, mutta tulla koskettelemaan, silloin on leikki lopussa. Jaloissani sattui olemaan jykevä tammenoksa, minä sieppasin sen ja sivalsin voutia päähän, niin ettei hän enempää tarvinnut. Sitten metsään, koko orjalauma kintereilläni. Kiinni ei minua enää saatu. Kuinka kauan lienenkään sitten saanut metsiä ja erämaita harhailla, en tiedä itsekään, mutta tässä minä nyt lopultakin seison onnellisena sulhasmiehenä, kuten näette. Ainoana aseenani tällä matkalla on ollut tämä samainen tammenoksa, jolla sen ryssänvoudin surmasin. Nyt tämä joutaa kädestäni. (Laskee sen kivelle, jossa sisarusten sirpit ovat.) Jahka uusi pirttimme valmistuu, ripustamme sen yhdessä tuon Katrin sirpin kanssa peräseinälle muistoksi menneistä päivistä.
VAPPU. Mutta nyt sisälle, sauna vartoo ja samoin sirppijuusto. Sitä syödessämme saavat tyttäret kertoa omat vaiheensa.
TUOMAS. Mutta sitä ennen tahdon kuitenkin päästä tästä ryssän parrasta.
Usko pois, Katri, tämän karvarykelmän takaa löytyy vielä pulska mies!