Mikko. Ja ortograhvin sitte?
Selicour. Se se onki!
Mikko. Vaan kuulkaa herra! Se mitä teille kirjoitin, se on meidän välillä, meidän isäntä kaupunkiin lähteissään kielsi jyrkästi meitä kaikista suplikista ja rukouksista … herra on vähän kummallinen mies niinkuin tunnette!
Selicour. Totta kaiketi! sitä ei voi kieltää, varmaan te hänen hyvin tunnette sen meidän herra ministerin.
Mikko. Minä hänen tunnen ulkoapäin … ja voin teille sanoa millainen hän on.
Selicour. Sen voin uskoa; vaan enpä minä paljon tahdo tiedustella. Sillä näettekö herra Mikkel, minun tapani on sanoa: tee oikein, elä pelkää ketään.
Mikko. Oikein sanottu! herra Selicour!
Selicour. Niin, jatkakaa vaan herra Mikkel! Te sanoitte että se hyvä herra on vähän kummallinen?
Mikko. Se on ihan totinen tosi, hän on kummallinen, mutta hyvä. Hänen sydämensä on kirkas kuin kulta.
Selicour. Hän on rikas, leskimies, iloinen ja paraassa iässään. Tunnustakaa kuitenki … se on työläs sillä iällä vihata toispuolia, sen kunnioitetun miehen, vaan miten?