Mikko. Ei juuri sitä, vaan…
Selicour. Noh! Olkoon se mitä hyvänsä! Te hänen uskollinen palveliansa olette velvollinen sen kristillisesti peittämään, eikös niin Mikkel! Ja miks ei se jota hän salaa voisi olla joku kristillinen työ, miks ei se voi niin olla, herra Mikkel! Minä vihaan kaikkea panettelemista … kuin kuolemaa, niin minä sitä vihaan. Meidän pitää aina ajatella hyvää esi-miehistämme. No, no, se on hyvä herra Mikkel! Annattehan te anteeksi minun erheykseni. Me tapaamme useammin toisiamme. Minua hävettää kun teitä niin kohtelin (Ojentaa hänelle kätensä.)
Mikko (peräytyen). Ohoh! eihän toki, herra Selicour! minä tunnen siani ja tiedän hävetä.
Selicour. Mitä turhia, minä olen teidän ystävänne, antakaa nyt minun, herra Mikkel!
Mikko. Sitä en koskaan rohkene, minä olen paljas palvelia.
Selicour. Ystävä, ystävä! ei mitään eroitusta meidän kesken. Antakaa minun kuitenki … herra Mikkel!
(Molemmin puolin kumarrellen syvästi, esirippu lankee.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Narbonne ja Selicour (istuen).