Laroche. Ja perheen isä. Hänen poikansa tuli Colmarissa tutuksi teidän tyttärelle.
Narbonne. Kaarle Firmin? Se on oikein, nyt sen muistan.
Laroche. Erin-omaisilla lahjoilla!
Narbonne. Noh ja sitte?
Laroche. Se se oli jota minä halasin teille sanoa.
Narbonne (Selicourille). Vastatkaa puolestanne.
Selicour. Hän syyttää minun kiittämättömyyttä. Minun? Minä luulin että ystävä Laroche minun tuntisi paremmin. Se ei ollut minun tahtoni joka hänen piti alhaalla, se oli voimattomuuteni häntä korottaa. Mitkä kovat syytökset minulle, joka olen kaksikymmentä vuotta ollut hänen paras ystävänsä. Epäillä minun rehellisyyttäni, tuomita minun töitäni ja minua tuossa pikaisuudessa soimata ja halventaa! Todistukseksi miten totisesti minä olen hänen ystävänsä…
Laroche. Hän minun ystäväni. Luuleeko hän minun niin tuhmaksi, ja millä hän on sen osoittanut?
Narbonne. Hän on antanut teidän puhua päähän asti, ja sentähden…
Laroche. Minä saan sitte olla väärässä?