Selicour. Hänen virka on annettu toiselle, se on tosi, ja kellenkään sellainen kohtaus ei ole vääremmin kuin hänelle. Vaan minä toivoin että ystäväni Laroche, sen siaan kuin tuli minua syyttämään, olisi tullut ystävänä luokseni ja pyytänyt minulta selitystä. Sitä, sen minä sanon, minä odotin ja varustin jo kuin hänen olisin ihastuttavalla tavalla tyydyttänyt. Juuri saman päällikön ammatin, jota äsken teidän ylhäisyydelle puhelin, minä arvelin ehdotella vanhalle ystävälleni Larochelle.
Laroche. Minua päälliköksi, kiitoksia, herra Selicour. Minä olen paljas kirjoittaja, vaan en mikään suuren asian toimeen pania; minua auttaa kynäni vaan ei pääni, ja minä en ole se joka otan päälleni asioita joita en voi toimittaa teettääkseni ne salaisesti muilla ja itse pitääkseni niistä kunnian.
Selicour. Sia on sinulle omansa, kamratti, usko minua, minä tunnen sinun paremmin kuin sinä itse. Hänellä on oivallinen pää, tarkka ja väsymätein työssä ja selvä ymmärrys; hän ansaitsee koroituksen ennen kaikkia muita. Hän syyttää etten minä laske nerokkaita miehiä pääsemään ylös, ja nimittää herra Firminiä. Tämä esimerkki on huonosti valittu, niinki ankarasta miehestä kuin Firmin. Ensinki hänen nykyinen virkansa ei ole huono … ja toiseksi teidän ylhäisyytenne tahtoi korottaa juuri Firminin minun siaani, niin pian kuin minä olisin tullut toiseen paikkaan… Minä en sopisi tähän ammattiini, syyttää hän lisäksi, minä tunnen myös oman heikkouteni, vaan hänen tulisi muistaa ettei tämä syytös koske niin paljon minuun kuin esimieheeni, joka minut on korottanut; ja viimeksi että minä olisin ollut entisen ministerin rikoksiin osallinen? Se on suurin vääryys, kuin se olinki minä joka hänen annoin kuulla totuuden silloin kuin kaikki ihmiset kumartelivat hänen edessään. Sata kertaa tahdoin erota virastani ja mikään muu ei minua pidättänyt kuin toivo sillä hyödyttää isän-maatani. Mikä ihana lohdutus sydämelleni, kun tässä voin estää jotai pahaa ja tuossa auttaa jotai hyvää. Minä olen tohtinut asettua hänen voimaansa vasten, minä olen pitänyt totuuden puolta häntä vastoin silloin kuin hän oli vielä vallan päällä! hän lankesi ja minä surkuttelin hänen onnettomuutta. Onko se rikos, minä kehun sillä. Se on minulle raskas, hyvä Laroche, tavata sinun viha-miesteni joukossa, tarvita sinua vastaan puolustaida, sinua jota pidän niin suuressa arvossa. Vaan tule, sopikaamme, ole ystäväni ja unhottakaamme kaikki!
Laroche. Kunnotoin! eikö hän jo liikuta minua itseäni!
Narbonne. Noh, mitä te siihen vastaatte?
Laroche. Minä?… En mitään, se kunnotoin hylky on hämmentänyt kaikki ajatukseni.
Narbonne. Herra Laroche! Se on hyvä ja kiitettävä asia, sotia pahuutta joka paikassa missä sen kohtaa … vaan se ei ole hyvä pitää väärää vihaa syytöintä kohtaan, se todistaa pahaa sydäntä.
Selicour. Hän ei vihaa minua, ei yhtään! ystäväni Larochin sydän on parain maa-ilmassa, minä tunnen hänen; vaan hän on pikainen, hän eli virastansa, se ei ole ihme että hän on vihastunut. Hän luuli kadottaneen leipänsä … ja minä olen tehnyt väärin, minä sen tunnustan, tule, tule, minä syleilen sinua, unhotamme kaikki!
Laroche. Minä syleilemään? Ei koskaan! Minä en kyllä osaa vastata hänen liverröksille, vaan voinko minä epäillä, voinko minä pettää teidän ylhäisyyden… Lyhyesti, minä en peruuta mitään … minä en tee mitään rauhaa, ennen kuin hänen työnsä ovat valkeudessa, ihan paljasna!
Narbonne. Minä olen vakuutettu että hän on viatoin … kunnes voitte todistaa kaikki.