Laroche. Teitä, juuri teitä. Minä näin jo silloin kuin teistä mainitsin miten hän jo oli teidät huomannut. Selicour on siitä hyvin peljästynyt. Minun käyntini ei mennyt kuitenkaan turhaan.
Kaarle. Ah, nyt te saatte vasten tahtoanne tulla valkeuteen! Mikä onnellinen tapaus!
Firmin. Niin, niin kyllähän sinä minut jo näet ministerinä … herra Narbonnilla on vissisti minulle joku työ … joku vähäinen toimi … ja siinä se on kaikki.
Laroche. Ei, ei, minä sanon … hän halaa teidän tuttavuutta, eikä ainoasti sitä, ei, hänen silmänsä ovat avatut! Selicour, sen jo tiedän, on lähellä loppuansa … vaan minä en virka mitään. Ministeri antoi kysellä teitä, teidän sanottiin olevan kanselissa. Se on vissi että hän tulee käymään teidän luona … ja enkö minä sanonut … tuossa se jo onki! (Pakenee oveenpäin perälle.)
Yhdeksäs kohtaus.
Entiset. Narbonne.
Narbonne. Minä olen nähnyt teiltä töitä, herra Firmin, jotka ovat minulle näyttäneet teidän suuren kuntonne, ja olen joka haaralta kuullut ylistettävän teidän totuullisuutta ja hyvyyttä. Teidän laatuiset miehet ovat minulle hyvin kalliit. Minä tulen sentähden itselleni pyytämään teidän apua, teidän neuvoa ja teidän toimellisuutta raskaassa virassani. Tahdotteko siis olla ystäväni, herra Firmin?
Firmin. Niin juuri luottamus minua hävettää ja tekee minun ylpeäksi. Ilolla ja kiitollisuudella minä otan vastaan teidän tarjonne, vaan pelkään että teille on minusta annettu liian suuri ajatus.
Kaarle. Teille ei ole sanottu muuta kuin totuutta, herra Narbonne! minä rukoilen, elkää tässä asiassa uskoko isäni sanoja.
Firmin. Elä kehu liioin poikani, minun ansioni on hyvin tavallinen.