Laroche. Ministerin sia sekä tyttö? Ei saakeli vie niinkään! Se ei tapahdu, se ei saa tapahtua. Kuin? Mitä? Se ilmetöin, se hylkyläinen kiiveltäisi itselleen mikä on tuleva ansiolle. Ei, niin totta kuin minä elän! Sitä ei saa antaa tapahtua, me jotka hänen tunnemme. Se on vasten meidän omaa tuntoa, me olisimme yhtä rikolliset kuin hän jos sen kärsisimme.
Kaarle. Minä haen paikalla mummon ja avaan hänen silmänsä edes näkemään miten sen laulun kanssa oli laita.
Laroche. Laulustako tässä on puheki … sen vanhan mummon luona hän voipi liukastella lauluilla, vaan luuletteko että ministeri pitää lukua lauluista, sellaisista joutavista! Ei, herra, se kirjoitus se on joka on niin oivallinen ja jonka hän mistä lie viekoitellut, … sillä hänen työtä se ei ole, ei koskaan, sen minä voisin vannoa … vaan hänen kaikki taikansa on hänen kujeissa! Meidän täytyy hänet lyödä omilla aseillansa. Suoralla tiellä se ei menestynyt … täytyy koetella väärällä… Oles! minulle juohtuu mieleen … niin sen pitää nyt mennä, pois, nyt pois … ettei meitä tavata yhdessä.
Kaarle. Vaan nyt ei ole enää mitään viivyttelemistä, herra Laroche! miettikää miten tärkeät asiat ovat vaarassa.
Laroche. Minun kunniani, se on tosi, herra Firmin! ja se ei ole minulle halvempi kuin rakkaus on teille. Pois … sisään … te saatte minusta kuulla enemmän. (Kaarle menee.)
Kahdeksas kohtaus.
Laroche.
Laroche (yksinään). Olkoon menneeksi … hän on aina nuuskinut esi-miestensä heikkouksia, tekeytyä heille tarpeelliseksi. Vielä tänä aamuna hän koetteli sisä-palveliaa … joka suoraan sanoin on vähäinen lörppö … se kuului kuin joku salaisuus ministerin heikkouksista… Hänen piti muka etsitellä kortteeria esi-kaupungissa… Minä en usko siitä yhtä sanaa … vaan sillä voisi koetella. Vaan vait, siinä se nyt tulee!
Yhdeksäs kohtaus.
Laroche. Selicour.