Selicour (näkemättä Larochia). Kaikki on mennyt paremmin kuin voin toivoa, ja kuitenki minä en voi olla huoletta… Vielä minulla ei ole enemmän paikkaa kuin morsianta, ja poika sekä isä jotka väijyvät molempia, virkaa sekä tyttöä ja voivat ne joka silmän-räpäys minulta ottaa. Jos heidät toki voisin poistaa, vaan miten? Nämä ihmiset jotka kulkevat suoraa tietänsä eivät tarvitse ketään, heitä on mahdotoin saada valtaansa… Vaan jos tapaisin jonku hänen omia salaisuuksia, jos saisin käsiini hänen, ministerin itsensä … minä voisin tulla hänelle välttämättömäksi!
Laroche (itsekseen). Oikein, hän tulee jo itse minun käsiini.
Selicour. Ah! kas se! herra Laroche!
Laroche. Minähän se olen, herra Selicour!
Selicour. Mitä te nyt tahdotte?
Laroche. Tunnustaa syntini!
Selicour. Ahaa.
Laroche. Jotka minua ei ole auttaneetkaan.
Selicour. Se on parasta! Sillä se ei ole teidän paha suu, joka on estänyt minun lankeemisen.
Laroche. Se on kyllä totta ja sentähden minulla ei ole mitään toivoa, että sen antaisitte minulle anteeksi.