Laroche. Se on aivottu nais-ihmiselle, joka pereinensä on suuressa kurjuudessa, eikö se ole oikein?
Narbonne. Kuin, mitä? … te rohkenette tutkistella minun askelia?
Laroche, Elkää vihastuko! minä sen olen tehnyt ainoasti teidän ystävän, Selicourin mukaan. Hän se oli joka sen sanoman tän' aamuna onki teidän palvelialta. Hän selitti tämän asian pahimmalla tavalla, vaikka minä siitä luulin ihan toista. Ja minä sen tunnustan … sen naisen minä näin josta on puhe. (Nauraa) Hänellä on melkoinen ikä… Selicour pitää häntä nuorena, ihanana… Oh, elkää suuttuko minuun, minä rukoilen, antakaa hänen tulla. Kuunnelkaa häntä loppuun, ja jos ette tule häntä tuntemaan kelvottomaksi, niin minä tahdon olla elin-aikani kelminä. Tuossa hän tuleeki, … minä teen hänelle tilaa, että saisitte hänen tutkia paikalla.
Kolmas kohtaus.
Narbonne. Selicour.
Selicour (sivulla). Hän on yksinään! Nyt minä sen voin sanoa … jos se ei tapahdu nyt että minä hänet saan valtaani, niin tuo Firmin on pian-aikaa hänen ystävyydessä… Kun kerran olen saanut hänen salaisuuden, silloin hän on minun käsissäni.
Narbonne. Minä ajattelen tässä paraillaan, hyvä Selicour, mitä teidän kirjoituksesta tullaan sanomaan hallituksessa. Minä annoin sen samalla sinne, … nyt se on paraillaan luettavana … ja minä en epäile että se voittaa yhteisen suosion.
Selicour. Kun se kerran on voittanut teidän … silloin minun kaikki toivot ovat täytetyt. (Itsekseen) Kuin sen nyt vaan alkanen? Vaaraa siitä minulle ei ole, sillä asia on tosi … minä voin mennä suorastaan…
Narbonne. Te näytte olevan syvissä ajatuksissa, hyvä Selicour!
Selicour. Niin … minä … minä ajattelen miten pahasti ihmiset voivat selittää viattomimmat asiat.