Narbonne.
Narbonne (yksin). Hämmästykseni on niin suuri etten siitä hopussa voi selvetä … tuo Selicour … nyt sitä en enää epäile, tuo Selicour oli vissisti se hävytöin auttajan auttaja minun edelliselläni. Minä en sano itseäni paremmaksi muita, jokaisessa on omat vikansa, mutta sellaisella hävyttömyydellä tulla tarjolle, … ja tälle kunnottomalle olin antamassa tyttäreni … tällä petturilla minä rupesin pettämään valta-knntaa? Ystävyydestä hän sanoo tahtovansa tehdä minulle kaikki. Nekö ne ovat meidän ystävät jotka meitä auttavat pahuuteen?
Kuudes kohtaus.
Narbonne. Laroche.
Laroche. Noh, nyt hän läksi teiltä … voinko minä kysyä?
Narbonne. Minä olen päättänyt teistä sekä hänestä väärin. Te olette tehneet minulle tärkeän työn, herra Laroche! ja viimenki minä teille annan oikeuden.
Laroche (iloisella liikutuksella). Jokos viimenki saan olla rehellinen mies? Voinko minä nyt jo vapaasti nostaa päätäni?
Narbonne. Te olette voittaneet … te olette paljastaneet petturin. Mutta kuin minä voin luopua siitä vanhasta totuudesta, ettei terävä nero ja hyvät lahjat voi asua turmellussa sydämessä? Tämä ihminen, jonka nyt tunnen kunnottomaksi, on vielä tänä päivänä minulle antanut kirjoituksen joka suurimmalle valtio-miehelle ja nerolle olisi kunniaksi. Kuin se on mahdollista? minä en sitä ymmärrä. Niin terveet ajatukset, niin syvä käsitys, niin terävä nero sellaisessa turmellussa luonnossa! Minä jätin kirjoituksen paikalla hallituksen käsiin ja voin taata että kirjat, jotka nyt ikään sain, eivät voi olla muuta kuin täynnä ylistyksiä. (Avaa kirjat ja lukee) Oikein! se on niin kuin jo sanoin.
Laroche. Siitä minä en voi tulla hullua viisaammaksi. Työ sitte on todella hyvä?
Narbonne. Niinkuin sanoin, se on oivallinen.